Selina Vienola -

Koskettavaa muotoilua taiteen ja designin rajapinnassa

 

Ilo, leikillisyys ja koskettaminen ovat teemoja, jotka toistuvat Tero Kuitusen töissä. Suunnittelija käyttää hapsuja, tupsuja, karkkivärejä ja energiakiviä, mutta onnistuu tekemään sen hienovireisesti niin, ettei lipsahda huumoripuolelle. 

 

Kun näin Tero Kuitusen (s. 1986) Fringe-peilit ensimmäisen kerran, minun teki heti mieli koskettaa niiden karkkivärisiä hapsuja. Hillitsin itseni, vaikka ei ehkä olisi pitänyt. Kosketus ja koskettaminen ovat nimittäin teemoja, joita suunnittelija on viime aikoina tutkinut lähes kaikissa töissään, monesta eri näkökulmasta.

 

Idea Fringe-peileistä sai alkunsa, kun Tero astui sisään pohjoisespanjalaiseen pikkukauppaan, jonka takaseinä oli värikkäiden hapsujen peitossa. Peileissä käytetyt hapsut on ostettu samaisesta puodista.

 

Healing Tables -pöytiä suunnitellessaan Tero on pohtinut henkisen koskettamisen ulottuvuuksia. Visuaalisesti kiinnostavien metallipöytien keskustassa komeilee messinkivarren päähän kiinnitetty koristeellinen kivi. Hymyilyttää kuulla, että kauniit luonnonkivet ovat energiakiviä, joiden uskotaan parantavan sairauksia ja auttavan moneen muuhunkin vaivaan. Design- ja taidekontekstiin tuotuina energiakivien käyttäminen herättää monenlaisia kysymyksiä ja mielleyhtymiä. Mitähän suunnittelija tahtoo parantavilla pöydillään viestiä? Onkohan hän aivan tosissaan?

Teron töitä leimaavat ilo, väri ja leikillisyys. Vaikka hän tutkii töissään vakavasti otettavia teemoja, hän ei suhtaudu niihin ryppyotsaisesti. Taiteen ja designin rajapinnassa liikkuvat työt herättivät minussa kiinnostuksen kuulla lisää siitä, millaisia pohdintoja nuoren suunnittelijan töiden takaa löytyy ja millaisena hän näkee muotoilun tehtävän. Kutsuin Teron kanssani aamukahville kahvila Kuumaan ja sain valaisevia vastauksia.

 

Mitähän suunnittelija tahtoo parantavilla pöydillään viestiä? Onkohan hän aivan tosissaan?

 

 

Tapasimme Teron kanssa Kuuma-kahvilassa. Samana päivänä Designmuseossa avautui Healing-näyttely, jossa myös Teron Healing Tables -pöydät ovat nähtävillä.

 

Useimmat työsi liikkuvat taiteen ja designin rajapinnassa. Millaisia merkityksiä liität töihisi ja miten ne peilautuvat suomalaiseen muotoilutraditioon?

– Suomessa funktionaalisuus on perinteisesti ollut muotoilun itseisarvo. Omilla töilläni haluan osoittaa, että hyvän muotoilun tehtävä voi olla myös toisaalla. Hyvä muotoilu voi palvella myös taiteen funktiona. Silloin sen tehtävä on esimerkiksi herättää kysymyksiä tai tuottaa iloa. Omilla töilläni tahdon herättää ihmisissä tunteita. En koe itseäni taiteilijaksi, mutta suunnittelemani tuotteet leikittelevät taiteen ja designin rajapinnassa ja määrittelen suurimman osan tuotteistani Collectible Designiksi. Mielestäni suomalaisessa muotoilussa nojataan edelleen turhan paljon vanhojen mestareiden varaan. Teollisen tuotemuotoilun rinnalla meillä on myös vahva taidekeramiikka- ja taidelasitraditio. Toivoisin, että tulevaisuudessa voisimme ammentaa enemmän myös siitä perinteestä.

 

Käsittelet useimmissa töissäsi koskettamista. Mikä teemassa kiinnostaa sinua  juuri nyt?

Hands on on minulle tapa ajatella. Käsillä tekeminen ja fyysisen koskettaminen ovat asioita, joiden pohtiminen on nykyaikana erityisen tärkeää, kun kaikki ovat kiinni älypuhelimissaan. Tällä hetkellä työstän koskettamisen teemaa kaikessa mitä teen. Se näkyy töissäni yhtäältä niin, että oma kosketukseni, oma kädenjälkeni, näkyy töissäni ja toisaalta niin, että työni herättävät katsojassa tarpeen koskettaa esineitäni. Viime syksynä pääsin Habitaren Talenshop-näyttelyssä ensimmäisen kerran laajamittaisesti havainnoimaan, miten työni resonoivat katsojien kanssa. Ne toimivat usein juuri niin kuin olin toivonut – katsojat halusivat koskettaa niitä.

 

”Suomessa funktionaalisuus on perinteisesti ollut muotoilun itseisarvo. Omilla töilläni haluan osoittaa, että hyvän muotoilun tehtävä voi olla myös toisaalla.”

 

 

Mix & Match -terrakottaruukuissa Tero on käyttänyt lempimateriaaliaan, savea. – Olin pitänyt keramiikan tekemisestä pidemmän tauon ja oli ihana palata sen pariin. Saven muotoilu on hidasta ja meditatiivista, maadoittavaa, hän kertoo.

 

Healing Tables -sarjan pöydissä olet tutkinut koskettamisen henkistä ulottuvuutta. Miksi päädyit käyttämään niissä energiakiviä?

– Olen tutkinut paljon fyysistä kosketusta ja halusin suunnitella jotakin, joka herättää kysymyksiä myös siitä, mitä henkinen koskettaminen voi olla. Healing Tables -pöydissä käyttämäni energiakivet linkittyvät digitalisoituneen nykyajan ilmiöön, jossa gurujutuista haetaan maadoittumista. Aluksi suhtauduin energiakiviin naureskellen. Kun sitten kävin kiviliikkeissä hankkimassa materiaalia pöytiini ja näin ihmisten ostavan kiviä itselleen, aloin kyseenalaistaa kyynistä lähestymistapaani ja pohtia, miksi oma uskomukseni olisi sen oikeampi kuin heidänkään.

 

”Aluksi suhtauduin energiakiviin naureskellen. Kun sitten kävin kiviliikkeissä hankkimassa materiaalia pöytiini ja näin ihmisten ostavan kiviä itselleen, aloin kyseenalaistaa kyynistä lähestymistapaani.”

 

 

 

Tero Kuitunen on käyttänyt Healing Tables -pöydissään energiakiviä. Ne herättävät kysymyksiä ihmisten tarpeesta tulla henkisesti kosketetuksi.

 

Olet koulutukseltasi alun perin lasi- ja keramiikkamuotoilija, mutta käytät monipuolisesti eri materiaaleja. Miten koulutustaustasi näkyy töissäsi?

– Savi on ollut materiaalini lapsesta lähtien. Ehkä kiinnostukseni koskettamista kohtaan kumpuaa sieltä asti. Koulutustaustani näkyy varmasti myös siinä, että olen niin materiaalilähtöinen suunnittelija. Lisäksi taustani heijastuu työskentelytapaani. En juuri luonnostele mitään paperille. Näen ideat vahvoina kuvina päässäni ja teen yleensä heti alkuun kolmiulotteisen mallin esimerkiksi kartongista.

 

Mistä töidesi värimaailma ja leikillisyys kumpuavat?

– Skandinaavinen minimalismi ei ole minulle ominaisin tyyli. Haluan lähestyä muotoilua ennemmin ilon ja dramaattisuuden kautta. Minulla on aina ollut vahva suhde väreihin. Värit herättävät ihmisissä tunteita ja siksikin haluan käyttää niitä töissäni. Esimerkiksi sinisyys voi merkitä toiselle meren, toiselle taivaan väriä. Värit myös inspiroivat minua. Juuri nyt oranssi kiehtoo minua ja palaan sen pariin mielessäni jatkuvasti. On jännittävää nähdä, mihin se minut vielä viekään.

 

Tero Kuitunen oli yksi vuoden 2017 Habitaren Talentshop-näyttelyn muotoilijoista. Ilmoittautuminen Habitaren 2018 Talentshop- ja Protoshop-näyttelyihin on avoinna 12.2.2018 asti. Lue lisää täältä

terokuitunen.com

 

”Minulla on aina ollut vahva suhde väreihin. Värit herättävät ihmisissä tunteita ja siksikin haluan käyttää niitä töissäni.”