Pysähtyneisyyttä vastaan

Avotakan päätoimittaja Kari-Otso Nevaluoma on Habitaren ikätoveri, joka rakastaa viikonloppuja ja haluaa säilyttää itsessään avoimen ja uteliaan mielen. Istahdimme Kari-Otson kanssa alas ja puhuimme sisustamisesta, iän mukanaan tuomasta perspektiivistä ja vähän maksalaatikosta.

Habitare täyttää tänä vuonna 50 vuotta, aivan kuten sinäkin! Mikä on oma suhteesi Habitareen?

Habitare on tullut minulle tutuksi työni kautta. Alkuvuosinani Habitare ei tuntunut minulle merkittävän kiinnostavalta, mutta viime vuosina olen alkanut oikein odottamaan sitä. Mietin, miten näytteilleasettajat ovat uudistuneet, mitä uutta he ovat keksineet ja minkälaisia näyttelyitä on tarjolla. Tapahtuman kansainvälistyminen ja tarjonnan monipuolistuminen on mahdollistanut Habitaren kehittymisen erilaisten tyylien ja trendien sulatusuuniksi, jossa voi tulla yllätetyksi, jos vain menee paikalle avoimin mielin.

Habitare on vahvasti sosiaalinen kokemus ja paljon menisikin hukkaan, jos ei kiinnittäisi huomiota ihmisiin ja pysähtyisi mielenkiintoisiin keskusteluihin. Tapahtumassa tapaa paljon tuttuja samalta alalta, joita ei välttämättä muuten tapaisi. Siellä on myös ihmisiä, jotka tietävät omasta alastaan paljon: kun heittäytyy juttusille, voi ammentaa vierailta ja näytteilleasettajilta hirvittävästi uutta informaatiota.

”Habitare on vahvasti sosiaalinen kokemus ja paljon menisikin hukkaan, jos ei kiinnittäisi huomiota ihmisiin ja pysähtyisi mielenkiintoisiin keskusteluihin.”

Minkälaista sinusta on oikeanlainen eläminen?

Vastaan tähän kysymykseen esteetikon näkökulmasta. Mielestäni oikeanlainen eläminen on halua, taitoa ja intoa luoda ympärilleen jotakin kaunista ja ottaa osaksi elämäänsä asioita, jotka tekevät hyvän mielen. Se on tahtoa käyttää juuri sellaisia värejä, joista nauttii, panostamista ja satsaamista kauneuteen tarvittaessa, toisaalta karsimista tai kärsimistä jossain muodossa: satsattuaan voi vaikka tasapainottaa elämällä jonkin aikaa maksalaatikon voimin. Tällä en tarkoita ainoastaan oman kodin täydelliseksi tekemistä, vaan että panostaa kaikkiin visuaalisiin ja hyvää oloa tuottaviin nautintoihin. Pyrkii tiedostamaan sen, mistä pitää ja kehittää omaa makuaan ja tyyliään eikä jämähdä. Elämä loppuu, jos päättää, että tässä on kaikki. On syytä olla hereillä ja avoin, valmis muuttamaan omia näkemyksiään ja mielipiteitään. Tämän sopisi olla koko elämää koskettava asenne.

Maksalaatikko – rusinoilla vai ilman?

Rusinoilla, ehdottomasti!

”Kotini on yllättävän konservatiivinen, jopa siinä määrin että se yllättää minua itseänikin.”

Millainen sisustamistyyli sinulla on?

Kotini on yllättävän konservatiivinen, jopa siinä määrin että se yllättää minua itseänikin. Nautin klassisesta tyylistä, kalusteista ja materiaaleista niin paljon, että se on jopa vähän huvittavaa. En ajattele sisustavani mitenkään omaperäisesti, vaan noudatan erilaisia ihanteita, joita olen ruokkinut kenties jo lapsuudesta saakka, kun olen katsellut kuvia paikoista, jotka ovat mielestäni kiehtovia. Aikuisena olen voinut alkaa viedä elämääni siihen suuntaan, että asuin- ja elinympäristöni näyttävät juuri niiltä kuvilta. Tässä tapauksessa saattaa jopa olla, että olen ohjannut työelämäänikin siihen suuntaan!

Joskus ihmettelen, kun ihmiset sanovat, että ovat saaneet kodin sisustuksen valmiiksi tai mikä pahinta, ovat sanojensa mukaan siinä iässä, etteivät enää tee kotiinsa muutoksia. Se kuulostaa minusta surulliselta! Jatkuva muutos on ihmiselle luontevaa ja kertoo uteliaisuudesta ja kiinnostuksesta erilaisiin asioihin. Asuinneliöitä voi muokata jatkuvasti elintilanteensa ja kokemusmaailmansa mukaiseksi.

Minkälaista elämä kotonasi parhaimmillaan on?

En pidä arjesta enkä ole kovin arkinen ihminen ja nautinkin eniten nykyään juuri viikonlopuista, arjesta irrallaan olemisesta. Teen viikolla paljon töitä ja perjantaisin kotiin palatessa saatan olla autuaan poikki. Viikonloppuna en juurikaan tee töitä ja jos teenkin, se on inspiraatiotyötä: luen, katson elokuvia, käyn jossakin kiinnostavassa kohteessa. Viikonloppuna ei pidä olla kiire minnekään, vaan voi käyttää rutkasti aikaa ruoanlaittoon ja sohvalla loikoiluun. Kutsumme ehkä liian harvoin ihmisiä kylään, vaikka nautin siitäkin valtavasti.

Haluan, että kotona on siistiä ja asiat ovat järjestyksessä, vaikka toki joskus joku paita saattaa roikkua tuolinkarmilla. Tänä aamuna ennen töihin lähtöä jätin imurin valmiiksi eteiseen, jotta voisin ryhtyä hommiin heti kun palaan kotiin. Mikäli ympäristössäni on sotkuista, alan järjestellä asioita ikään kuin luodakseni illuusion myös päänsisäisestä järjestyksestä: kun ympäristö on siisti, on helpompi ryhtyä vaikkapa töihin. Kaikilla on tällaisia kummallisia tapoja ja jos ne eivät häiritse muita, voi niitä ylläpitää aivan huoletta, olivatpa ne kuinka hölmöjä tahansa. Jos käyn kodissa, jossa vallitsee epäjärjestys mutta siellä on samalla kaunista, saatan viihtyä siellä hyvinkin. Mutta rumassa ympäristössä en viihdy, vaikka siellä olisi kuinka siistiä!

”En pidä arjesta enkä ole kovin arkinen ihminen ja nautinkin eniten nykyään juuri viikonlopuista, arjesta irrallaan olemisesta.”

Kerro vähän Avotakasta. Minkälaista maailmaa lehti pyrkii esittelemään?

Avotakka on nyt 52-vuotias. Kun aloitin Avotakan päätoimittajana, halusin että siitä lakataan puhumasta klassikkona, sillä se viestii pysähtyneisyydestä, eikä pysähtyneisyydessä ole mitään jännittävää. Ajattelen, että dokumentoimme sen, minkälaista on suomalainen asuminen, kulttuuri ja sisustaminen. Sisustuslehti saa näyttää reippaasti omasta näkökulmastaan ajan hengen, sen, mitkä asiat ovat siinä ajassa kiinnostavia ja trendikkäitä. Esittelemme laajan kirjon asioita mutta haluamme kuitenkin esitellä sellaisia asioita, joiden takana voimme seisoa: hyviä materiaaleja, hyvää muotoilua, kestävyyttä. Emme esittele tuotteita, jotka ovat useimpien ihmisten tavoittamattomissa, mutta haluamme osoittaa, mitä on korkea laatu. Kuvat ja tuotteet voivat toimia inspiraationa omaan elämiseen ja ohjata lukijan ostokäyttäytymistä parempaan.

Podetko maailmantuskaa?

Olen nähnyt maailmassa samat, toistuvat teemat 70-luvulta saakka. Jokainen aika tuntee olevansa ainutlaatuinen kuten onkin ja kaikki ihmiset ajattelevat olevansa ainutlaatuisia kuten ovatkin, mutta kun on perspektiiviä, asiat eivät enää tunnu niin musertavilta tai lopullisilta. Olen oppinut, että maailmaa ei saada valmiiksi eikä kaikkia ongelmia ratkota tässä hetkessä: kun yksi ongelma ratkaistaan, tilalle tulee aina satoja uusia. Peräänkuulutan avarakatseisuutta. Koen oppineeni pois yksisilmäisyydestä ja siitä, etten helposti enää tuomitse omistani poikkeavia mielipiteitä. On oikeastaan helpottavaa huomata, ettei tarvitse olla yhden asian ihminen.

Mitä elämässäsi tällä hetkellä tapahtuu?

Olen laittamassa nykyisen asuntoni Helsingissä myyntiin ja alamme etsiä uutta. Tulevalle kodille yksi tärkeä kriteeri on, että pääsisin metrolla tai jollakin muulla hyvällä yhteydellä töihin. Kun muuttaa johonkin uuteen paikkaan, josta ei vielä oikein tiedä mitään, tuntuu kuin elämä olisi yhtäkkiä irrallista ja se on hetken aikaa huumaavan hauskaa, ikään kuin kaikki olisi mahdollista – vaikka tässä iässä elämä on usein vakiintunutta ja paikalleen asettunutta.

Kari-Otso, tarvitseeko viisikymppisen elämässä kaiken olla vakiintunutta ja paikalleen asettunutta?

No ei tietenkään tarvitse oikeasti olla, päinvastoin!

Teksti: Hanna-Katariina Mononen, kuva: A-lehdet