Sirkku Saariaho -

Mihin asti pelkkä talentti riittää?

talent

Mitä taitoja ja oppeja nuori suunnittelija tarvitsee menestyäkseen?

Syksyn Habitaren Talentshopin ja Protoshopin nuoret suunnittelijat julkistettiin huhtikuussa. Talentshop 2017-valitut, Saija Halko, Erin Turkoglu, Tero Kuitunen ja Aoi Yoshizawa, saavat kukin oman osaston nuorten suunnittelijoiden The Block -osastolta. Onnea!

Protoshop 2017 -osastolle valittiin kymmenen suunnittelijaa ja yksi ryhmä. He pääsevät Habitare-messuille esittelemään yleisölle ja valmistajille prototyyppejä suunnittelemistaan tuotteista. The Block -alueen kuratoinnista ja tuotannosta vastaavat Imu Designin suunnittelijat Elina Aalto, Krista Kosonen ja Saara Renvall valitsisivat 138 hakemuksen joukosta tuotteet, jotka ovat heidän mielestään innovatiivisimpia ja joissa on eniten tuotepotentiaalia.

Kevään ja kesän aikana nuorilla suunnittelijoilla on aikaa hioa ja viimeisteillä työnsä. Toivon, että he jaksavat keskittyä sekä työnsä että itsensä esittämisen viimeistelyyn. Sillä sekä Talentshopissa että Protoshopissa on loppujen lopuksi kyse on ensivaikutelmasta, esityksestä ja kokonaisuudessaan.

Menestyksen salaisuus

Olen seurannut toimittajan työssäni suomalaista suunnittelua ja suunnittelijoiden virtaa pitkälti toistakymmentä vuotta. Olen nähnyt muassa Sebastian Janssonin, Maija Puoskarin ja Mari Isopahkalan kasvun opiskelijasta kansainväliseksi suunnittelijaksi. Kaikki kolme erottuivat heti. Yhteistä heille suunnittelijoina on varma näkemys omasta tekemisestä sekä karisma.

– Minusta on tärkeintä, että muotoilija löytää oman juttunsa, johon hän uskoo. Tehdään mieluummin riskillä, rehellisesti koko sydämellään uutta ja erilaista kuin varioidaan jo olemassa olevaa, muotoilija Elina Aalto Imu Designista tiivistää ajatuksen.

Se on silti vasta puolet onnistumiseen tarvittavasta voimasta.

Hissipuhe, pitch ja brändi

Talentshop 2017 -suunnittelijat, Saija, Tero, Erin ja Aoi, saavat bonuksen, aivan omat osastot, jotka tukevat heidän työtään ja näkyvyyttään. Habitare-vierailjoiden ja kotimaisten medioiden lisäksi messuilla käy paljon kansainvälistä mediaa. Suomalainen muotoilu kiinnostaa, ja nyt on tilaisuus löytää jotakin uutta. Samoin kotimaisten ja kansainvälisten muotoiluyritysten edustajat hakevat uusia tuotteita ja monipuolisia suunnittelijoita. Tuotteessa ja osastossa pitää olla jotakin, joka tuntuu välittömästi oikealta eikä unohdu jo seuraavan osaston kohdalla. Suunnittelijan pitää lyhyessä kohtaamisessa hurmata sekä töillään että persoonallaan.

Kun tullaan esiin isosti, suunnittelijan brändin pitää olla kirkas: kuka minä olen, mitä minä teen, miten minä teen ja mitä minä tavoittelen. Yritysmaailmassa käytetään termiä hissipuhe. Kahdessa minuutissa esittelet itsesi tai yrityksesi ja kerrot tekemisesi niin kiinnostavasti, että se jää mieleen. Siksi Saija, Tero, Erin, Aoi ja Protoshop-kumppanit tarvitsevat hissipuheen lisäksi taidon pitchata eli myydä ja markkinoida omaa osaamistaan messujen jälkeenkin.

Markkinointiviestintä mukaan opetukseen

 Toivoisin, että kaikki muotoiluoppilaitokset opettaisivat opiskelijoilleen käytännön markkinointia ja viestintää: miten kerrot itsestäsi, miten toimit esimerkiksi median kanssa. Ilman luontevia kommunikaatiotaitoja suunnittelijat ovat pulassa. Ripaus juridiikkaa on myös tarpeen. Sama pätee myös taideoppilaitoksiin.

Hienointa tietenkin olisi, jos suunnittelijat saisivat keskittyä vain suunnittelutyönsä ja tiimiin muut jäsenet hoitaisivat kukin oman erikoisalansa, kuten myynnin tai viestinnän. Tähän Suomessa on vielä matkaa, mutta hyviä esimerkkejä näin toimivista tiimeistä ei tarvitse etsiä Ruotsia kauempaa.

Toiveena tuotanto

Nuorten suunnittelijoiden odotukset Talentshopista ja Protoshopista ovat yhtenäiset: näkyvyyttä, palautetta sekä kaikkein eniten, luoda suhteita, joista on hyötyä uralla. Niitä tarvitaan, sillä jokaisen suunnittelijan perimmäinen toive on saada tuotteensa tuotantoon.

– Varmimmin suunnittelija menestyy, jos on myös oma-aloitteinen ja aktiivinen erilaisten mahdollisuuksien suhteen. Ei kannata jäädä odottamaan, että joku pyytää mukaan, vaan pitää toimia itse, Elina Aalto kannustaa.

Moni Talentshopissa tai Protoshopissa ollut suunnittelija onkin saanut hyvän vauhdin sieltä uralleen. Suunnittelija ja arkkitehti Hanna-Kaarina Heikkilä kutsuttiin viime vuoden Talentshopin jälkeen suunnittelijaksi Ikean design-tiimiin Ruotsin Älmhultiin.

– Sain Ikeasta meilin, jossa kysyttiin kiinnostaisiko tulla heille töihin. Onhan tämä hyvä mahdollisuus oppia, miten tuotekehitysprosessi etenee isossa talossa, Hanna-Kaarina Heikkilä kertoo.

Kahdessa Protoshopissa mukana ollut Talentshop 2016 -suunnittelija Anni Pitkäjärven protot napattiin heti tuotantoon kotimaiselle Hakolalle ja tanskalaiselle Okdesignille. Hanna-Kaarinan ja Annin tarinat ovat tuoreimmat menestystarinat, mutta ne eivät ole ainoita. Lahjakkuutta on vaikea peittää, mutta isoon loistoon tarvitaan aina apuvoimia ja paljon työtä.

Design your Pitch – Pitch your Design –workhop syyskuussa avaa suunnittelijoille pitchaamisen taitoja. Workshop huipentuu pitchaukseen Habitare-messujen asiantuntijaraadin ja yleisön edessä 14.9.2017. Tilaisuuden järjestävät yhdessä Habitare, Aalto EE  ja Finlayson. Lue lisää: aaltoent.fi/habitare

Habitaren nuorten suunnittelijoiden alue The Block on monipuolisin ja laajin suomalaisen nykymuotoilun ja muotoilijoiden esittelypaikka. Nuorten lahjakkuuksien Talentshop-näyttelyn ja prototyyppien Protoshop-näyttelyn lisäksi The Blockissa esittäytyvät suomalaiset muotoilukoulut sekä yksittäiset nuoret muotoilijat