Yhdessä: Kuusilinna

Jani Kuusilinna on perheyrittäjä kolmannessa polvessa. Sohviin erikoistuneen yrityksen Kuusilinnan tarina alkoi yli kahdeksankymmentä vuotta sitten: tarina, joka kertoo paitsi sukupolvien, myös suomalaisen kalustehistorian eri vaiheista.

Teksti: Hanna-Katariina Mononen

Kuvat: Kuusilinna

Hei Jani, mukava tavata! Kertoisitko, kuka perusti Kuusilinnan ja minkälaisten käänteiden kautta ollaan päästy tähän päivään?

Toiminta käynnistyi kädentyöstä: isoisäni Paul Valtter Kuusilinna oli koristepuuseppä, joka perusti yrityksemme Uudellemaalle vuonna 1941. Liiketoiminta perustui ajatukseen, että takahuoneessa itse tehdään ja etuhuoneessa myydään suoraan kuluttajille. Tuotevalikoiman määritteli tarve: 40-luvulla elettiin sodanjälkeisessä Suomessa, jossa kalusteille oli kova kysyntä. Ensimmäisinä vuosikymmeninä tuotanto laajeni jopa laverisänkyihin ja verhotankoihin saakka.

1960-luvun aikana Kuusilinna muutti Helsinkiin ja samalla erikoistuttiin sohvakalusteisiin: niin sanottu kova tavara jäi pois ja jäljelle jäi pehmeä, topattu kaluste. 70-luvulla olimme yksinomaan nahkasohvien erikoisliike. Se riitti silloin, koska kaikki halusivat koteihinsa nahkasohvia.

Isoisäni jätti aikanaan yrityksen vanhemmilleni ja he vuorostaan minulle. Tulin 1990-luvulla suoraan kauppaopistosta tänne harjoittelemaan ja sillä tiellä ollaan yhä. Myymälämme sijaitsevat Helsingin keskustassa Annankadulla sekä Vantaan Tammistossa, ja tuotanto tapahtuu Lahdessa.

Kuusilinna siis aloitti kalustamalla sodanjälkeistä Suomea. Mitä Kuusilinnalla tänä päivänä asioiva saa?

Kuusilinna on kotimaisten sohvien erikoisliike. Asiakkaamme saa meiltä hyvän ostokokemuksen ja henkilökohtaista palvelua. Erikoisliikkeen taika piilee juuri siinä, että osaamme perehdyttää asiakkaan tuotteeseemme, jonka ammattilaisia olemme. Meitä kiinnostaa aidosti se sohva ja asiakas, jonka kotiin sohva on tulossa. Tuotantomme sijoittuu vain 100 kilometrin päähän myymälästämme. Sen läheisyyden ansiosta toimintamme on ketterää ja joustavaa: voimme vaikuttaa enemmän mittoihin ja verhoiluvalikoima on laaja, täytteissäkin on variaatiota. Logistisesti kätevää on myös se, että jos tulee vastaan tilanne, jossa tarvitaan osia tai huoltoa, saamme hoidettua tilanteen tarvittaessa hyvinkin ripeästi kuntoon.

Emme ole koskaan kasvaneet liian isoksi ja se on meistä perheyrityksemme valtti. Nykyään tunnutaan arvostavankin enemmän pienyrityksiä ja henkilökohtaisempaa toimintaa. Viime vuosisadan loppu oli markettien aikaa ja silloin mietittiin, haluavatko asiakkaat enää ostaa pienistä yksiköistä lainkaan. Sitten tilanne muuttuikin aivan toiseksi. Uskon, että sosiaalisella medialla on ollut siihen suuri vaikutus, sillä pienikin tekijä saa nyt äänensä kuuluviin ja tavoittaa potentiaaliset asiakkaat.

Sohva on tietenkin jo pelkästään kokonsa puolesta suuri hankinta kotiin. Mitä sen valinnassa tulisi ottaa huomioon?

Sohva on lähes poikkeuksetta olohuoneen näkyvin ja käytetyin kaluste ja määrittelee monilta osin tilan muuta sisustuksellista linjaa. Siispä siitä kannattaa usein aloittaa. Me Kuusilinnalla autamme tietenkin kartoittamaan ne eri muuttujat, jotka sohvan käyttöön ja sitä ympäröivään tilaan liittyvät. Pohdimme kokoa, tyyliä ja materiaaleja. Keskustelun avulla löytyy sitten se ratkaisu, joka parhaiten kussakin yhtälössä toimii. Myöhemmin voi halutessaan vaikka ostaa vaihtopäälliset, joilla saa vaihtelua tyyliin: alun pitäen irtopäällisten idea oli helpottaa sohvan puhdistusta, mutta nykyään moni ostaa noin viiden vuoden kuluttua uudet päälliset vain vaihtaakseen sohvan ilmettä.

Puhutaan vielä perheyrittämisestä. Mitä se merkitsee sinulle?

Minussa on kyllä romantikon vikaa. Ajattelen, että tässä yrittämisen mallissa voi parhaimmillaan kokea yhteenkuuluvuutta perheeseen ja sen historiaan.

Perheyrityksessä on omanlaisensa henki, jossa tulee mietittyä paljon sellaista jatkumon tuntua ja historiaa, tietysti tulevaakin. Se on samanaikaisesti uhka ja mahdollisuus – tavallaan se on pallo jalassa, mutta voittopuolisesti kuitenkin innostavampaa kuin lannistavaa. Lopulta tämäkin on vain elämää ja työtä: jos jostakin syystä ei voisi tai haluaisi enää jatkaa, en usko että vanhat polvet haudassa kääntyisivät. Jokaisella on oma elämänsä ja valinnat siinä.

No mitä sanot, koetko yhteenkuuluvuutta perheen historiaan yrityksesi kautta?

Olemme ripustaneet pieniä tauluja henkilökunnan tiloihin. Niissä on valokuvia Kuusilinnan vanhoilta ajoilta höyläpenkeistä, työpisteistä ja vanhoista yrittäjistä. Se antaa mielenkiintoista perspektiiviä tekemiseen. Kontaktipinnat yrityksen alkutaipaleeseen ovat minulla kuitenkin kapeat enkä voi väittää, että sellaisia yhdessä yrittämisen muistoja olisi paljon.

Lapset otettiin yrityksen toimintaan mukaan pienestä pitäen: muistan itsekin kouluikäisenä pyyhkineeni ja vahanneeni nahkasohvia jokusen markan palkkiota vastaan. Koulusta tultiin usein monena päivänä viikosta suoraan työpaikalle, ettei olisi tarvinnut olla kotona yksin. Siellä sai askarrella kangas- ja nahkapaloilla ja leikkiä kassaa niin paljon kuin lystäsi.

Teimme vanhempieni kanssa yhdessä töitä 2000-luvun puolelle saakka. Kun menin töihin, siellä oli isä ja äiti: mikäs sen mukavampaa nuorelle miehelle! Siinä syntyy sellainen yhteenkuuluvuuden tunne, kun omat lapsuuden ja nuoruuden muistot limittyvät pitkälti yrityksen vaiheisiin ja toimintaan. Työpaikka ei ole vain työpaikka, vaan osin myös koti, eikä työaikaakaan oikeastaan liiemmin erottele muusta ajasta.

Seurasit siis yritystoimintaa lapsesta saakka, mutta oliko sinulle itsestäänselvyys ottaa aikuisena itse ohjat käsiin?

En koskaan oikeastaan edes tehnyt tietoista pohdintaa yrityksen jatkamisesta, vaan ohjauduin siihen jotenkin automaattisesti. Ehkä ajattelin, että kun koulustakin mentiin vanhempien työpaikalle niin jatketaan samaa sitten aikuisenakin!

Vanhempani jäivät eläkeikänsä kynnyksellä odottamaan, josko minua kiinnostaisi perheyrityksemme jatkaminen. Oma isäni pahoitteli, kun jätti yrityksen minulle jatkettavaksi – helpommallakin olisi kuulemma päässyt. Minulla itselläni on nyt kolme lasta, kaikki alle 7-vuotiaita. Toisinaan lähdemme porukalla koko perheen voimin vapaapäivänä työpaikalle, se on heille selvästi yhtä hauskaa kuin minulle aikanaan. Voihan hyvin olla, että joku heistä kiinnostuu jatkamaan yritystä neljänteen polveen – mutta sinne on vielä matkaa.