Skip to content

Tapio Anttila Collection – viisi vuotta Habitarea

 

 

Vuonna 2015 päätin kokeilla jotain uutta suunnittelijan urallani. Perustimme puolisoni kanssa nimeäni kantavan malliston ja aloimme määrätietoisesti rakentamaan siitä sekä brändiä että uutta liiketoimintakonseptia. Brändin lanseeraus tapahtui Habitaressa samana vuonna – vain viisi vuotta sitten.

Alkuun kaikki täytyi tehdä itse ja messut rakentamisineen olivat melkoisia fyysisiä ponnistuksia. Messuja valmisteltiin viikkoja, ja iltaisin työstimme autotallissamme kirpputoreilta hankittuja vanhoja esineitä osaston rekvisiitaksi. Aikaa ja spray maalia kului pulloittain. Ensimmäisten messujen viimeisen rakennuspäivän iltana konttasin asentamassa osastomme viimeisiä lattialistoja. Mieleeni jäi, kuinka samaan aikaan kaksi kollegaani sanan mukaisesti purjehti viereiselle osastolle kuohuvalle ja jäin väsyneenä pohtimaan, olinko sittenkään tehnyt urallani oikeita valintoja. Sekä osasto että brändin lanseeraus onnistuivat hyvin – osastomme valittiin noiden messujen parhaaksi ja saimme loistavan startin brändillemme.


Osastomme Habitaressa vuonna 2015

Vuoden 2016 Habitaressa haimme suuntaa. Tiedostimme, että uutuuksien lisäksi tarvitaan sekä inspiroiva esittelykonsepti että hyviä yhteistyökumppaneita. Jo heti seuraavat messut – Habitare 2017 – olivat meille huikea menestys. Uuden yhteistyökumppanimme Plus Livingin kanssa loimme puisen CLT-paviljongin nimeltä #kimppakämppä.


Vuoden 2016 Habitaressa haimme suuntaa.

Haimme uusia ratkaisuja ja toteutimme valaistuksen poikkeavasti ainoastaan omilla sisustusvalaisimilla. Yhdessä viimeistellyn esillepanon kanssa osastosta rakentui tunnelmallinen kokonaisuus, joka suureksi riemuksemme valittiin taas messujen parhaaksi osastoksi. Suosio yllätti ja osastolla oli koko ajan ihan mielettömästi väkeä. Tästä päättelimme, että luomamme linja on oikea. Tuli varattua sama paikka heti uudelleen. Heitin silloin, että kai meidän sitten täytyy mennä ylöspäin.


Vuoden 2017 Habitaressa olimme mukana CLT-paviljongilla nimeltä #kimppakämppä

Mukava sattuma vuonna 2018 tutustutti minut Honkatalojen Mikko Vainionpäähän. Soitin hänelle kuukauden päästä tapaamisestamme kysyäkseni, että ”lähdetäänkö Habitareen?”. Mikko vastasi heti ”joo”. Jatkoin, että ”tehdäänkö kaksikerroksinen osasto?”, johon Mikko vastasi taas heti ”joo”. Niinpä suunnittelin vuoden 2018 Habitareen kaksikerroksisen, modernin hirsipaviljongin, jonka toteutimme heidän kanssaan.

Annoimme tällä kertaa osaston nimeksi #perintötekijät, mikä sopi hyvin Habitaren Juuret-teemaan. Menestys oli huima, ja tarvitsimme ovimiehen rajoittamaan yläkerran kävijämäärää. Osasto otettiin seuraavana vuonna uusiokäyttöön Lontoon 100%-messuilla samalla hyväksi havaitulla konseptilla.


Vuoden 2018 osasto suunniteltiin ja toteutettiin yhdessä Honkatalon kanssa

Vuonna 2019 sain arvostetun Kaj Franck -muotoilupalkinnon ja siihen liittyen osaston Habitareen. Palkinto-osasto oli koko suunnittelijauraani esittelevä näyttely. Samat kaksi vuonna 2015 näkemäni kollegaani vierailivat osastolla myöhään avajaispäivän iltana. Mieleeni tuli elävästi muisto tuon lanseerausvuoden messuilta. Senhetkinen epävarmuus oli vaihtunut selvään kyllä-vastaukseen. Tämä vahvistui, kun Alberto Alessi valitsi osastoltamme Stadion tuolin messujen mielenkiintoisimmaksi tuotteeksi.


Habitaressa 2019 osastomme esitteli koko suunnittelijauraani

Vuosi 2020 on ollut brändillemme kasvun ja muutoksen aikaa. Olemme jalostaneet tarinaamme ja suuntaamme nyt yhä enemmän ulkomaille. Habitarea emme ole unohtamassa, vaan tänä vuonnakin luomme sinne jälleen jotain ihan uutta – uuden konseptin uuden yhteistyökumppanin kanssa. Esittelyssä tulee olemaan monia uutuuksia, sekä yllätys Habitaren 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi!

 

 

Tapio Anttila
Muotoilija Tapio Anttila Collectionin takana

www.tapioanttila.com