Joseph Grima: ”Todellinen etuoikeus on aloillaan pysyminen”

Marraskuussa Suomeen saapuva Habitaren Kansainvälinen Ystävä, brittiläinen arkkitehti Joseph Grima vastasi videopuheluumme Roomasta. Grima on paljon muutakin kuin arkkitehti: lisäksi hän on kuraattori, tutkija ja toimittaja, joka vaikuttaa suunnittelutoimistossaan Space Caviarissa, Design Academy Eindhoven -korkeakoulussa ja Milanon triennaalissa. Grimalla on työssään kantava pääteema: kuinka löytää vaurautta ilman kasvua?

Habitare kutsuu vuosittain merkittävän muotoilualan vaikuttajan Kansainväliseksi Ystäväkseen, joka vierailee Habitaressa tutustuen sen tarjontaan ja suomalaisen muotoilun kenttään, valitsee tapahtumasta kiinnostavimmat sisällöt ja käy vuoropuhelua Habitaren kanssa muotoilun trendeistä ja ilmiöistä.

Puhutaan hieman monitahoisesta urastasi, joka on levittäytynyt laajalti muotoilun kentälle. Kuinka päädyit siihen, mitä teet nyt?

Ammatilliset toimintoni sijoittuvat pääasiassa Space Caviar -suunnittelutoimistooni, toimeeni muotoilun kuraattorina Milanon triennaalissa sekä luovan johtajan työhöni Design Academy Eindhoven -korkeakoulussa. Olen koulutukseltani arkkitehti. Opiskelin Architectural Associationissa Lontoossa, jossa sain onnekseni kunnian tavata muutaman kerran legendaarisen arkkitehdin Cedric Pricen.

Price oli merkittävä, johtava voimahahmo brittiläisen radikaalin arkkitehtuurin liikkeessä ja kyseenalaisti monia perinteikkäitä oletuksia arkkitehtuurista kuten sen, että arkkitehtonisen suunnittelun pitäisi olla aina jotakin pysyvää ja sen, että arkkitehtuuri olisi oletusvastaus kysymykseen ihmisten tilallisista tarpeista. Hän ravisutti ja muutti omaa käsitystäni arkkitehtuurista ja uudelleenmuovasi ajatustani siitä, mitä se voi olla: arkkitehtuuri ei ole vain rakennusten suunnittelemista.

Price oli sukkelasanainen, kuin arkkitehtuurin Oscar Wilde, viljellen usein nasevia aforismeja. Hän sanoi kerran, että arkkitehtuurin ei pitäisi olla siltojen rakentamista, vaan kysymys: kuinka päästä toiselle puolelle? Tästä tuli kantava ajatus, joka määritti omaa uraani.

Opettaminen, kuratointi, kirjoittaminen, toimittajan työ, filmien tekeminen ja muut tekemäni asiat edustavat minulle kaikki osaltaan arkkitehtuuria. Arkkitehdin työ on kaikkein hyödyllisintä silloin, kun se ottaa monitieteisiä muotoja eikä vain pidättäydy kapeassa sanakirjamääritelmässään. Rakennuksen pitäisi itse asiassa olla ratkaisulistalla viimeisenä.

”Siinä missä volyymi oli joskus arvo, nyt ajattelen, että ehkä arvokasta onkin keveys.”

Mitkä esineet ovat kulkeneet mukanasi koko elämäsi?

Olen uskoakseni jonkinasteinen keräilijä. Olen aina ollut kiinnostunut keräilijöistä ihmistyyppinä ja mielenkiintoni herää, kun joku on todella omistautunut jollekin asialle ja tavallaan sijoittuu harrastuksensa syvään päätyyn. Keräilijätyypeissä kiehtovaa on se, että he ovat määrittäneet itselleen niin tarkan intressialueen, että voivat tarkasti kertoa mistä ovat kiinnostuneita ja myös mistä eivät. Jotakin tällaista olen tunnistanut myös itsessäni: Pidän visusti kiinni niistä asioista, jotka ovat minulle merkityksellisiä. Yksi tällaisista asioista on kirjat.

Alati kasvava ja jo selittämättömän laajuuden saavuttanut kirjakokoelmani on kulkenut mukanani ammatillisen elämäni kuljettaessa minua ympäri maailmaa. Kirjani edustavat jatketta aivoilleni. Aiemmin urallani ajattelin, että volyymi on tärkeää, mutta nykyään uskon, että volyymistä saattaa myös tulla käytännöllinen haaste. On todennäköistä, että tulevina vuosina kavennan kokoelmani sataan tarkoin valittuun kirjaan niin, että jatkossa aina uuden hankkiessani minun tulee luopua jostakin vanhasta. Siinä missä volyymi oli joskus arvo, nyt ajattelen, että ehkä arvokasta onkin keveys.

Elämme poikkeuksellisia aikoja koronaviruksen vaikuttaessa kaikkiin ihmisiin ympäri maailman. Oletko havainnut tilanteessa tilaa uudenlaiselle ajattelulle?

Kiinnostavaa tässä kriisissä on osoitus siitä, että koko ihmiskunta todella voi toimia yhdessä, jos se tiedostaa olevansa hätätilassa. Tällainen kollektiivisuus on jotakin, jonka on enemmän tai vähemmän ajateltu olevan mahdotonta ja nyt liki jokainen teollisesti edistyksellinen maa on toiminut tilanteen ratkaisemiseksi. Uskon, että tilanne voisi palvella oivana ajatusmallina ratkaistaksemme muita globaaleja haasteita kuten ilmastokriisin.

Olemme tahattomasti luoneet esimerkin siitä, kuinka meidän tulee toimia selviytyäksemme tällä planeetalla. Selviytyminen on mahdollista, jos toimimme yhdessä. Epäonnista tilanteessa on se, että tähän saakka olemme osanneet toimia vain silloin, kun tilanne on jo silminnähtävä: Tällöin toimiminen tilanteessa on poliittisestikin luontevampaa. On inhimillistä, että kun syy-seuraussuhde ei ole aivan näin selvä, lykkäämme toimenpiteitä tulevaisuuteen.

Meidän on selvitettävä, kuinka voisimme toimia samalla tavalla suuremmassa kriisissä. On selvää, että ratkaisut ovat samankaltaisia. Meidän on puututtava perustavanlaatuisesti ihmisten elämäntapaan, todennäköisesti pysyvästi. On kuitenkin tietenkin mahdollista, että kun vallitseva tilanne päättyy, ihmiset ryntäävät tekemään samoja asioita kuin aikaisemminkin. Toivon kuitenkin, että vallitseva tilanne olisi mahdollisuus ottaa oppia.

”Meidän on puututtava perustavanlaatuisesti ihmisten elämäntapaan, todennäköisesti pysyvästi.”

Työskentelet itse tällä hetkellä Roomassa sijaitsevasta tukikohdastasi käsin. Minkälaisia pysyviä muutoksia työelämään ajattelet vallitsevan tilanteen poikivan?

Toivon, että tilanteesta syntyneet työskentelyn mallit ovat tulleet jäädäkseen. Tilanne osoittaa sen, että meidän on mahdollista päivittää työskentelytapojamme ilman, että se romuttaa täysin mahdollisuutemme elinkeinoon. Olen itse pyrkinyt viime vuosina vähentämään lentämistä paitsi ilmastosyistä, myös elämäntapavalintana. Olemme nähneet aikakauden, jota määritteli eräänlainen löytöretkeily, matkustaminen ja jatkuva liike: tavat, jotka nähtiin väistämättä eräänlaisena etuoikeutena. Entiset jetsetterit huomaavat nyt, että todellinen etuoikeus on aloillaan pysyminen. Toivon, että nämä arvot kehittyvät edelleen.

Volyymi on ollut sinulle aiemmassa elämänvaiheessa tietynlainen tavoiteltava asia. Onko sinulla tällä hetkellä elämääsi ja työtäsi määrittävää ohjenuoraa?

On äärimmäisen tärkeää jättää aikaa ajattelulle. Hetket, jolloin voi antaa aivojen käydä vapaalla vaihteella, ovat kokemukseni mukaan luovalle työlle elimellisiä. Minulle on työssäni olennaisinta säilyttää uteliaisuus, olla aina valmiina oppimaan uutta ja toisaalta luottaa intuitioon: tärkeimmät ja kiinnostavimmat ideat tulevat odottamatta. Ongelman ratkaisemisen äärelle ei voi vain istahtaa, vaan aivolle pitää antaa tilaa selvittää asiat vapaasti.

”Entiset jetsetterit huomaavat nyt, että todellinen etuoikeus on aloillaan pysyminen.”

EU on asettanut tavoitteekseen hiilineutraalin Euroopan vuoteen 2050 mennessä ja Suomen hallitus on linjannut omaksi tavoitteekseen vuoden 2035. Miten designmaailman ja arkkitehtuurin pitäisi vastata mielestäsi tähän? Minkälaisia työkaluja meillä on käytössämme?

Olen vakuuttunut, että ratkaisu ei ole se, että jatkamme samojen asioiden tuottamista uusin materiaalein. Ongelmamme on huomattavasti syvemmällä ja monimutkaisempi. Meidän tulisi todellisuudessa päivittää ajatusmalliamme: mitä on menestys ja vauraus? Tämänhetkistä yhteiskuntaa ja kulttuuria määrittelee ajatus kasvusta, volyymistä ja materian omistamisesta. Käyttäydymme meihin juurtuneen kapitalismin ja sen synnyttämän jatkuvan kasvun tarpeen johdattamana. Se on kuitenkin individualistisen kulttuurin tuote. Ihminen on aiemmin historiassaan antanut paljon enemmän arvoa yhteisön kuin yksilön hyvinvoinnille. Kilpailuhenkinen, individualistinen ymmärrys vauraudesta on pohjimmiltaan ongelmamme. Meidän tulisi siirtyä ajatusmalliin, joka tavoittelisi kollektiivista vaurautta ilman materiaalista kasvua.

Näihin aiheisiin liittyy myös studiosi Space Caviarin tällä hetkellä työstämä projekti, jonka nimi on Non-Extractive Architecture. Mistä siinä on kysymys?

Non-Extractive Architecture on vuoden mittainen projekti, jonka oli määrä alkaa tämän vuoden maaliskuussa ja toivottavasti saamme käynnistää sen mahdollisimman pian. Tarkoituksenamme on tutkia, kuinka voisimme synnyttää onnellisuutta, hyvinvointia ja toimeentuloa ilman toimia, jotka perustuvat kasvuun. Elämme planeetalla, joka pysyy samankokoisena. Jos luomme jatkuvasti uutta materiaa, päädymme vääjäämättä loppuun, joka ei ole onnellinen. Yksi ongelmistamme on, ettemme näe kuluttavien toimiemme syy-seuraussuhteita. Jos näkisimme, tekisimme ehkä painokkaammin töitä löytääksemme vaihtoehtoja toimia toisin.

Non-Extractive Architecture -projektissa muutamme Venetsiassa sijaitsevan Palazzo delle Zatteren tutkimuskeskukseksi, jossa toteutetaan laaja sarja näyttelyitä, suunnittelijaresidenssejä, konferensseja ja tapahtumia, tutkimuslaboratorioita, suunnittelustudioita ja materiaalityöpajoja. Kaiken tavoittena on löytää vastauksia ydinongelmaan: kuinka voimme saavuttaa menestyksen ilman kasvua?

”Jos luomme jatkuvasti uutta materiaa, päädymme vääjäämättä loppuun, joka ei ole onnellinen.”

Toimit kansainvälistä tunnustusta nauttivan Design Academy Eindhoven -korkeakoulun luovana johtajana. Koulusta on valmistunut lukuisia nimekkäitä muotoilijoita, joiden ajatukset ja tekeminen tuntuvat olevan merkittävällä tavalla uudenlaisen suunnittelun etulinjassa. Mikä tekee tästä koulusta erityisen?

Koulussa on kaikkiaan noin 700 opiskelijaa jakautuen kandiopinnoissa viiteen ja maisteriopinnoissa kahdeksaan osastoon. Koulusta on aikojen saatossa tullut merkittävä instituutio ja uskon sen johtuvan koulun kyvystä kyseenalaistaa olevassaolevia ajattelun ja toiminnan malleja. Koulussa on tietoisesti linjattu niitä teemoja, joita opiskelijoiden tulisi ajatella ja sen myötä on luotu metodeja, joita opinnoissa toteutetaan. Design Academy Eindhoven on esitellyt olemassaolonsa aikana lukemattomia kertoja radikaaleiksikin koettuja lähestymisiä suunnitteluun. Koulu on jatkuvassa liikkeessä – voisin jopa kuvailla sen olevan toisinajattelija, joka alati testailee omia rajojaan.

Kerro omasta roolistasi koulun luovana johtajana.

Koulun luovana johtajana roolini on antaa suuntaa koko laitokselle. Tarkoituksenani on ollut yrittää kyseenalaistaa suunnittelijan roolia poliittisena toimijana. Vaikka materiaalinen maailma on tähän saakka ollut muotoilijoiden pääsääntöinen ilmaisun kenttä, uskon, että muotoilijoilla on vastuu ja voima auttaa kulttuurillista yhteiskuntaamme kohti uuden aikakauden ajatusmallia, jossa palkitsemisen ja tyytyväisyyden muoto on jotakin muuta kuin materiaalinen.

”Suomi tuntuu olevan maa, jolla on tapana tasaisin väliajoin pudottaa eräänlaisia designpommeja, jotka muuttavat ajatuksemme suunnittelusta – ei vain esteettisesti, vaan myös teknologisesti.”

Tulet marraskuussa Suomeen tutustumaan Habitaren tarjontaan ja ajankohtaiseen suomalaiseen muotoiluun samalla poimien tapahtumasta kiinnostavimmat sisällöt. Miltä suomalainen suunnittelu ja muotoilu näyttävät ulkopuolisen silmin?

Suomi tuntuu olevan maa, jolla on tapana tasaisin väliajoin pudottaa eräänlaisia designpommeja, jotka muuttavat ajatuksemme suunnittelusta – ei vain esteettisesti, vaan myös teknologisesti. Suomessa on taitoa pienillä muutoksilla keikauttaa maailma ylösalaisin. Siellä suunnittelun rooli näkyy integroituneena yhteiskuntaan perin ainutlaatuisella tavalla, joka johtunee siitä, että muotoilu on niin syvällä suomalaisissa juurissa. Siitä pitäisi muidenkin ottaa oppia.

Teksti: Hanna-Katariina Mononen, kuva: Space Caviar