Skip to content

10+ minitarinaa Habitaren Protoshop-näyttelyn tuotteista 2/2

Uusia muotoiluideoita esittelevä Protoshop-näyttely nähtiin ensi kerran Habitaressa vuonna 2008. Miten tuoteideat syntyvät? Ja mikä on esineiden tie luonnoksista koteihin? Lue minitarinat tuotantoon tiensä löytäneiden tuotteiden takaa.

 

 

Tarina 7 – Kirsi Enkovaara: Lace Macy, Innojok Oy, 2012 (ei enää tuotannossa)

”Protoshop oli minulle tärkeä saavutus kandiopiskelujen jälkeen. Nuorille muotoilijoille ei ole Suomessa kovin montaa alustaa, joiden avulla päästä näkyville.”

 

 

”Lace Macy, kaupalliselta nimeltään Aamu-valaisin, oli yksi tuotteista, jotka suunnittelin Lahden Muotoiluinstituutin opiskelujen aikana. Kurssin tavoitteena oli suunnitella tuote, jonka pystyisi itse viemään markkinoille. Valaisin tuntui kurssin puitteissa tarpeeksi pieneltä huonekalulta, kun puhuttiin omakustanteisesta tuotannosta. Pienen budjetin tuotteessa ajattelin käyttää paperia materiaalina. Tuotteen idea ja tarina syntyi, kun aloin leikkaamaan ja taittelemaan paperia.

Tarina koki monia muutoksia prosessin aikana. Minulle ensimmäinen askel on aina ollut kehittää tuotteelle tarina ja lähteä sitä kautta suunnittelemaan tuote markkinoille. Tämän tuotteen osalta se pohjautui käsityön perinnekuoseihin ja siihen mitä mielleyhtymiä ne ihmisissä herättävät. Lopulta kuosiksi valikoitui lumihiutalekuvio. Halusin luoda kotoisan mummolan fiiliksen lamppuun ja muistuttaa paperilumihiutaleista, joita leikeltiin lapsena. Opiskeluaikana tein proton paperista ja muovista. Protoshop-näyttelyyn halusin työstää valaisimen metallista ja tein yhteistyötä alan metallitehtaiden kanssa.

Protoshop oli minulle tärkeä saavutus kandiopiskelujen jälkeen. Nuorille muotoilijoille ei ole Suomessa kovin montaa alustaa, joiden avulla päästä näkyville. Protoshopiin osallistumalla pääsin ensimmäistä kertaa esittelemään tuotteeni alan yrityksille ns. oikeana ammattilaisena enkä vain opiskelijana. Otin tilanteesta kaiken irti ja kävin esittelemässä tuotteen jokaiselle valaisinyritykselle messuilla. Valaisimen tarina välittyi valaisimesta katsojalle ja sen kotoisa fiilis kiinnosti monia. Oli mukava keskustella myös tuotteen kuosin herättämistä muistoista ihmisten kanssa.

Lahden jälkeen jatkoin Lontoon Royal College of Art -yliopistoon, jossa tein maisterin tutkinnon. Nykyään minulla on Lontoossa oma studio, jossa työstän konseptuaalisia tuotteita ja installaatioita freelancerina. Viimeistelin juuri installaation Victoria & Albert -museoon Water Landscapes -projektini kanssa. Työskentelen myös Bangkokissa, jossa suunnittelen esineitä ja kodin tekstiilejä Thaimaalaiselle tekstiilialan yritykselle.”

Kuva/Lace Macy: Innojok

 

 

Tarina 8 – Maija Puoskari: Kala, Lennol Oy, 2011 (ei enää tuotannossa)

 

 

”Kala on matto, jonka idea kumpuaa eläintaljamatoista. Se kommentoi niitä hillityllä vinoilulla ja humoristisella otteella ja on valmistettu ekologisesta huovasta. Maton voi nostaa halutessaan, esimerkiksi siivouksen yhteydessä, koukkuun seinävaatteeksi. Kala sopii niin kotiin kuin julkiseen tilaan, esimerkiksi kirjastoon.

Protoshop toi mahdollisuuden esitellä tuote Habitaressa hyvässä näyttelyssä. Tuote myös kuvattiin ja esiteltiin lehdistölle.

Se herätti kivasti kiinnostusta. Lennol innostui myös tuotteesta ja otti sen valikoimiinsa. Matto valmistettiin eri materiaalista kuin prototyyppi ja se oli jonkun aikaa tuotannossa. Työskentelen tällä hetkellä omassa muotoilutoimistossa ja teen suunnittelutöitä kansainvälisille yrityksille.”

Kuva/Kala: Paavo Martikainen, kuva/Puoskari: Juha Törmälä

 

 

Tarina 9 – Jakob Schenk: Tick-pöydänjalka, Linie 58, 2011

 

 

”Tickin inspiraationlähde on paperiliitin, klemmari, joka on nerokas esimerkki universaalista, yksinkertaisesta ja funktionaalisesta suunnittelusta. Aloitin pienillä rautalankamalleilla, jotta sain kehitettyä tuotteen perusmuodon. Jatkoin sitten tekemällä yksi yhteen -mallin lopullista prototyyppiä varten. Protoshopiin osallistuminen oli loistava mahdollisuus esitellä Ticksejä laajemmalle yleisölle ja toimi samalla suurena tukena oman yritykseni perustamisessa.

Habitaressa kävijöiden reaktiot olivat pääasiassa positiivisia ja motivoivat oman yritykseni perustamiseen sekä Ticksien kehittämiseen massatuotantoon soveltuviksi. Nykyisin johdan omaa yritystäni, tuotan ja jälleenmyyn Ticksejä. Ajan myötä yritykseni portfolioon on kertynyt myös muita tuotteita.

Kuva/Tick: Paavo Martikainen

 

 

Tarina 10 – Annika Heikkinen: Akusti, Innofusor Oy, 2012

 

 

”Akustin perusajatus syntyi ideoidessani uusia tuotteita erääseen muotoilukilpailuun, jossa teemana oli puumateriaali ja parantava ympäristö. Akustissa yhdistyy kaksi viihtyisyyttä ja hyvinvointia tukevaa tekijää: hyvä akustiikka sekä luonto-aiheinen visuaalisuus. Rei’itetyissä akustiikkapaneeleissa reiät on totuttu näkemään asiallisissa suorissa riveissä. Akustilla halusin uudistaa niiden ilmettä. Akustissa uutta on idea piirtää rei’illä kuvia: pääskyjä ja puita. Funktionaalisuus ja koristeellisuus kohtaavat.

Protoshopiin osallistuminen oli hyvä kimmoke saattaa tuoteideani fyysiseksi prototyypiksi asti ja hieno mahdollisuus saada idealle näkyvyyttä. Varmasti sen ansiosta tuote päätyi valmistukseen asti Innofusorille. Oli mielenkiintoista olla itse paikalla Protoshopin osastolla, esitellä Akustia ja kuulla messuvierailta suoraa palautetta työstä.

Olen koulutukseltani sekä graafinen suunnittelija että teollinen muotoilija, ja nämä alat yhdistyvät luontevasti useissa töissäni. Juuri nyt teen Lääkärikeskus Mehiläiselle funktionaalisia graafisia tilateoksia yhteistyössä Aihiomon Ulla Aution kanssa. Useissa töissäni on mukana kuvitusta jollain tapaa. Pääpaino töissäni on tällä hetkellä graafisessa suunnittelussa – tuotemuotoilua olisi kiinnostavaa tehdä lisää.”

Kuva/Akusti: Heidi Strengell, kuva/Heikkinen: Mikko Nieminen

 

 

Tarina 11 – Tuukka Tujula & Maija Puoskari: Pi-no-pi-no, New Works, 2013

”Maljakko sai paljon kiinnostusta ja oli esillä myös Milanon messuilla, josta tanskalainen New Works nappasi maljakon mallistoonsa.”

 

 

”Kukkia saadessa maljakko on usein juuri vääränlainen. Pi-no-pi-no on tähän tarpeeseen vastaava muunneltava lasinen maljakko. Käytännöllisen kauniin maljakon korkeutta ja värisommittelua voi vaihdella renkaiden avulla. Taustalla on ajatus, että yksi maljakko riittää. Tästä maljakosta on moneksi varsinkin, kun siihen kuuluu puinen kansi, eli se voi toimia myös säilytysastiana eikä esinettä tarvitse piilottaa kaappiin silloin kun kukkia ei ole.

Suunnittelu sujui ideasta eteenpäin nopeasti: Halusimme päästä konkreettisesti testaamaan maljakkoa prototyyppien avulla. Tämä oli tärkeää myös oikeiden materiaali- ja värikombinaatioiden löytämiseksi.

Protoshop antoi mahdollisuuden esitellä tuote Habitaressa hyvässä näyttelyssä. Tuote myös kuvattiin ja esiteltiin lehdistölle. Se sai paljon kiinnostusta ja oli esillä myös Milanon messuilla, josta tanskalainen New Works nappasi maljakon mallistoonsa.

Maija työskentelee nykyisin omassa muotoilutoimistossa ja tekee suunnittelutöitä kansainvälisille yrityksille. Tuukka tekee päivätyökseen Art directorin hommia ja on osakas Intohimotoimisto Cassiuksessa. Viimeisin yhteinen työmme oli Habitaressa 2017 nähty keraamisen lastenastiaston suunnittelu japanilaiselle keramiikkayritykselle. Suunnittelimme projektissa kaiken alusta loppuun: astioista, nimestä ja graafisesta ilmeestä brändikuviin.”

 

 

Tarina 12 – Laura Väre: Triangle, Nordic hysteria, 2013

”Tällä hetkellä työpöydälläni on pieniin koteihin soveltuva vuodesohva, joka on myös graduni aiheena.”

 

 

”Triangle-naulakkoa suunnitellessani työskentelytapani oli materiaalilähtöinen. Inspiroiduin puisesta tangosta, jonka halusin saada toimimaan naulakkona. Malli syntyi luonnoslehtiöön ensimmäisten joukossa. Prosessi eteni poikkeuksellisen nopeasti, naulakkoa oli mukava tehdä. Minulla oli tarkka mielikuva mitä tuotteelta halusin.

Protoshopiin pääseminen oli minulle iso juttu! Muotoilu-urani ollessa vasta alussa näkyvyys ja rohkaiseva palaute on ehdottoman tärkeää. Sain Triangle-naulakosta erittäin positiivista ja motivoivaa palautetta. Olen myös kuullut myöhempinä vuosina jääneeni kävijöille mieleen naulakon ansiosta.

Työstän tällä hetkellä loppuun graduani kalustesuunnittelun maisteriohjelmassa Aalto-yliopistossa. Opintojen ohella työskentelen itsenäisenä suunnittelijana erilaisten muotoiluprojektien parissa. Tällä hetkellä työpöydälläni on pieniin koteihin soveltuva vuodesohva, joka on myös graduni aiheena.”

Kuva/Triangle: Riikka Kantinkoski

 

 

Tarina 13 – Hanna Särökaari: Kerä, Gran Design, 2016

 

 

”Halusin luoda modernin version perinteisestä amppelista, joka sopii sisä- ja ulkokäyttöön. Tuote syntyi aika lailla itsestään käyttötarkoituksen ympärille. Suunnittelussa oli alusta lähtien mukana ajatus, että haluan ruukkuun jonkinlaisen tuen köynnöskasveja varten: kehä ruukun ympärillä on Kerän olennainen elementti.

Protoshop-näyttelyssä oli kiva olla mukana, ja tuote sai hyvää näkyvyyttä niin messuilla kuin lehdissäkin. Se on otettu hyvin vastaan Suomessa ja ulkomailla.”

 

 

Tarina 14 – Liinu Kivioja, Kamomilla Sarajärvi & Hanna Särökaari: Oksa, Gran Design, 2017

”Protoshopin aikana huomasimme, että tuotteemme sai monet hymyilemään, mikä kertoo siitä että onnistuimme luomaan jotain uutta ja oivaltavaa.”

 

 

”Oksa on moderni versio perinteisestä kranssista, joka yksinkertaisen muotoilunsa ansiosta kestää aikaa ja sopii ympärivuotiseen käyttöön. Tuotetta voi käyttää oven lisäksi myös seinällä, ikkunassa tai katosta ripustettavana koristeena. Idea tuotteeseen lähti halusta suunnitella uudenlainen ovikranssi.

Lähdimme kehittämään Oksaa sillä ajatuksella, että jokaisella on mahdollisuus muuttaa tuotteen ilmettä itselle mieluisilla kasveilla. Tämän ansiosta tuote sopii hyvin erilaisiin tilanteisiin ja tyyleihin. Suunnitteluprosessi eteni nopeasti. Ensimmäinen erä tuotetta oli myynnissä koulumme joulumyyjäisissä, jonka jälkeen kehitimme tuotetta tuotantoon sopivammaksi Protoshop-näyttelyyn.

Protoshop on mielestämme ollut aina Habitaren kiinnostavimpia näyttelyitä, joten oli hienoa päästä mukaan. Protoshopin ansiosta tuotteemme sai hyvää näkyvyyttä niin messuilla kuin lehdissäkin. Huomasimme myös, että tuotteemme sai monet hymyilemään, mikä kertoo siitä että onnistuimme luomaan jotain uutta ja oivaltavaa.

Tällä hetkellä työskentelemme maisterin lopputöidemme parissa Aalto-yliopistossa ja työstämme uusia projekteja aina tuotemuotoilusta tilasuunnitteluun.”

 

Lue osa 1/2

Liity mukaan Habitare-messuklubiin – saat läpi vuoden tarjouksia ja tietoa sisustuksesta, uusista suunnittelijoista ja designista

Liity klubiin

Onnesta soikeina

Varmaan rakkain muisto on se kun kävimme aviomieheni kanssa messuilla. Olimme onnesta soikeina. Edellisenä talvena olimme löytäneet tontin ja rakennuslupakin oli kunnossa. Lisäksi olimme pistäneet talotehtaalle tilauksen vetämään. Ja kaiken lisäksi odotin esikoistamme. Oli ihanaa kun päästiin tutkimaan ja katselemaan kunnolla mitä uuteen kotiin hankitaan. Se ei ollut enää pelkkää haavetta. Siitä on nyt 7 vuotta. Sen jälkeen ollaan päästy messuille vain kerran. Nyt esikoisemme on jo eskarilainen ja ensisyksynä koululainen. Huonettakin pitäisi muokata siihen suuntaan.

Yhteisiä hetkiä messuilla

Tapana on mennä Habitareen äidin kanssa joka vuosi, tai ainakin tehdä suunnitelmia messujen ajalle yhdessä ja vaihtaa kokemuksia jälkikäteen. Olen 40-vuotias ja äiti 70.

Habitare herätti sisustusinnon

Yläasteella, eli joskus vuonna -85 kotitaloustunteihin kuului käydä Habitaressa. Minä ja mun bestis tehtiin siitäkin reissusta seikkailu kun piti omatoimisesti suoriutua Espoosta Pasilaan. Itse messujen sisällöstä siltä kerralta en muista mitään, mutta into sisustamiseen syttyi ja aikuisena Habitaressa on tullut käytyä tosi usein. Tapahtumasta tarttuu aina mukaan kivoja juttuja, kuten tänä vuonna Timo Sarpanevan julistetaulu Karhula-Iittalan lasi, jossa on Wirkkalan Kantarelli-maljakon luonnos.

Ystäväporukan jälleennäkeminen

Habitare 2018. Ystäväporukkamme on hajautunut eri paikkakunnille etelä-Suomen alueella. Osa perheellisiä ja kaikki kiireisiä, joten yhteinen aika on kiven alla. Saimme aikataulumme sopimaan yhteen ja järjestettyä tapaamisen näiden upeiden naisten kesken Habitare-messuille. Nuo messut olivat inspiroivat ammatillisessakin mielessä, kun alan opintoni olivat vielä käynnissä. Ihana päivä rakkaiden ystävien seurassa messuilla ja hauska ilta vielä sen jälkeen. Tämän muiston voisikin toteuttaa uudelleen!