Skip to content

 

 

 

 

 

 

Sevil Peach

Turkkilaissyntyinen muotoilija Sevil Peach (Fellow of Chartered Society of Designers, FCSD) opiskeli sisustussuunnittelua Brightonin yliopistossa Englannissa. Peach työskenteli useissa johtavissa arkkitehtitoimistoissa. Vuonna 1994 hän perusti Lontoossa sijaitsevan suunnittelutoimistonsa SevilPeach Architecture + Designin yhdessä arkkitehti RIBA Gary Turnbullin kanssa.

Peachilla ja Turnbullilla on laaja kokemus muun muassa vähittäiskauppaan, terveydenhuoltoon, näyttelytoimintaan, asumiseen ja kaupalliseen toimintaan liittyvistä projekteista. Viimeisen 24 vuoden aikana Sevil on perehtynyt syvällisesti työpaikkojen suunnitteluun. Hänen asiakkaansa ovat halunneet uudistaa työympäristöjään, jotta ne tukisivat paremmin liiketoiminnan tavoitteita, organisaatiota ja työntekijöitä sekä mahdollistaisivat uusien työ- ja yhteistyötapojen kehittämisen.

Peachin uraauurtavat toimitilasisustukset Vitran Weil am Rheinissa Saksassa sijaitsevalla kampuksella ovat johtaneet pitkäaikaiseen konsulttisuhteeseen, jonka puitteissa hän kehittää Vitralle uusia toimistokonsepteja ja -tuotteita. Esimerkkeinä mainittakoon hiljattain toteutettu Studio Office -tila Vitran pääkonttorissa Birsfeldenissä sekä monien huonekalumessuosastojen, näyttelytilojen ja toimitilojen suunnittelu ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. Vastikään Peach suunnitteli ja kuratoi Company Home -konseptin osana Vitran ‘Work’-osastoa vuoden 2018 Orgatec-messuilla.

Peachin lähestymistapa työympäristöjen suunnitteluun on tuonut hänelle suuren määrän projekteja, jotka ovat saaneet kansainvälistä tunnustusta. Peachin asiakkaisiin lukeutuvat muun muassa Sony, Mexx, Deloitte, Novartis, Eczacibasi Holdings, Spaces, Swiss Re, Kvadrat, Microsoft ja Artek. Peachin viime aikojen suunnitelmia ovat laboratoriorakennus Novartiksen uudelle kampukselle Shanghaissa ja Swiss Re -yhtiön uusi pääkonttori Zürichissä. Molemmat toteutetaan yhteistyössä Diener & Diener -arkkitehtitoimiston kanssa. Hänen yhteistyökumppaneitaan ovat lisäksi olleet arkkitehtitoimisto Herzog & de Meuron, jonka kanssa hän toteutti Tate Modern -museon laajennuksen Lontoossa, sekä Kengo Kuma, Alejandro Aravena, Sergison Bates, FCJZ, Chang Ke, Maya Lin, David Chipperfield ja Toshiko Mori.

Vuonna 2018 Peach sai Frame-lehden elämäntyöpalkinnon lehden vuotuisessa palkintotilaisuudessa, jossa jaetaan tunnustusta sisustussuunnittelun parhaille osaajille.

Tutustu Seviliin ja hänen töihinsä paremmin täällä
Sevilin puheenvuoro Habitaressa