Skip to content

Christmas with Kaisa – Lahjoja ja paketteja

Kukapa ei rakastaisi lahjoja! Lahjojen saaminen ilahduttaa aina, mutta vielä antoisampaa on lahjojen suunnitteleminen ja antaminen läheisille. Pitkin vuotta voi kuunnella mistä toinen tykkää, mitä kaipaa ja mitä tarvitsee. Paras lahja on mielestäni sellainen, joka tulee johonkin tarpeeseen tai tuottaa erityisesti iloa. Uudet hanskat miehen rikkimenneiden tilalle, kahvipannu nuoren uuteen kotiin tai äidille joku ihana pieni luksusasia, kuten kasvoöljy, joka jokaisella käyttökerralla välittää lämpöä ja rakkautta.

Teksti: Kaisa Kuokka
Kuvat: Christmas with Kaisa

Lahjaksi voi antaa myös käytettyä. Vintage-muotia ja -astioita ja miksei myös kirjoja ja levyjä! Käytetyt esineet eivät ole pelkästään ekologisempi valinta, vaan usein ne ovat myös persoonallisempia kuin kaupan pinkasta nostetut. Vintage-lahjoihin täytyy usein käyttää myös enemmän aikaa, kun sopivaa tai täydellistä ei löydy mistä tahansa. Näin lahjaan latautunut merkityskin kasvaa entisestään.

Joulun ekoteko – paperit uusiokäyttöön

Olen jo vuosia panostanut laadukkaisiin lahjapapereihin ja -nauhoihin, ja perheessäni käytetään niitä yhä uudestaan vuodesta toiseen. Kun panostaa johonkin kauniiseen ja usein myös kalliimpaan, ei tunnu hyvältä heittää sitä yhden käyttökerran jälkeen roskikseen (Huom. Lahjapaperit eivät kuulu paperinkeräykseen, vaan ne tulee laittaa sekajätteeseen). Ostan paperini Fredrikinkadulta Papershopista, jossa on laaja valikoima amerikkalaisia sekä japanilaisia papereita. Paperit ovat paksuja ja kestäviä. Käytön jälkeen silitän paperit kauniisti ja rullaan ne odottamaan seuraavaa lahjaa ja joulua. Vuosittain papereita täytyy ostaa aina muutama kuitenkin lisää, sillä valmiiksi leikatut paperit pienevät kerta kerralta.

Teippiä vai ei?

Paketoin aina ilman teippiä. Toki jokin vaikea paketti vaatii välillä teipinpalasen (kuten paistinpannu tai jääkiekkomaila), mutta pääasiassa käytän kiinnittämiseen ainoastaan nauhaa. Tämä siksi, että mielestäni lahjan tulisi aueta helposti: kun rusetti on avattu, lahja aukeaa ikään kuin itsestään eikä hermostunutta repimistä tarvita. Teippi myös pilaa kauniiden papereiden pinnan ja näyttää rumalta lahjapaketissa. Teipin sijaan kannattaa keskittyä nauhoihin. Erilaiset kankaiset nauhat antavat viimeistellyn loppusilauksen lahjaan. Nauhatkin säästetään ja käytetään uudelleen.

Paketointi on osa lahjaa

Kokemattomalle paketoijalle on tärkeää, että paperia on tarpeeksi ja lahja kääriytyy sen sisälle helposti. Kun ensin opettelee perinteisen tavan paketoida, voi sitten alkaa hullutella uusilla tavoilla! Pinterestistä löytyy useita hienoja tapoja taittaa lahjapaperi sekä ideoita lahjapakkausten koristeluun. Käyttämällä hieman aikaa ja mielikuvitusta saa aikaan kauniin lahjan, joka ilahduttaa saajaansa erityisen paljon. Paketointi sujuu parhaiten, jos sinulla on sopivan kokoinen pahvilaatikko, johon voit laittaa lahjan. Eri kokoisia laatikoita kannattaakin kerätä talteen pitkin vuotta. Jouluna niille on aina käyttöä.

 

Lahjapaketointi ilman teippiä

1 – Suojaa särkyvät esineet hyvin silkkipaperilla.

2 – Tarkista, ettei lahja pääse liikkumaan laatikossa.

3 – Leikkaa sopivan kokoinen paperi ja taita paperin toinen pää kaksin kerroin noin sentin matkalta saadaksesi viimeistellymmän lopputuloksen.

4 – Kiristä paperi tiukalle. Pidä tiukasti sormin kiinni, ettei paperi pääse liukumaan.

5 – 7 Päätyjä paketoidessa paina paperi mahdollisimman tiukasti ja lähelle laatikkoa, ettei jää ilmavia aukkoja. Kulmia taitellessa paina paperiin kunnon taitos sormilla.

6

7

8 – Käännä vielä päällimmäiseksi jäävän paperin leikkauspinta piiloon.

9 – Tee molemmat päät samalla tavoin. Toista päätä paketoidessa voit nostaa paketin pystyyn ja samalla jo paketoitu pääty pysyy paikallaan.

10 – Kierrä nauha tiukasti paketin ympärille.

11 – Laita solmukohta paketin päälipuolelle, jotta paketista tulee kaunis jokaiselta sivulta.

12 – Rusettia tehdessä riittää, kun solmit yksinkertaisen solmun ja rusetin. Tällöin lahjan voi avata hyvin helposti.

13 – Valmista tuli!