Skip to content

Christmas with Kaisa – Välipäivien piristykseksi

Kun jouluruokia syö muutaman päivän, alkaa tehdä mieli jo jotain muuta. Sinisimpukat ovat parhaimmillaan nyt talvella ja niistä syntyy nopeasti herkullinen pasta. Kastikkeeseen uppoaa myös joulupöydästä tähteeksi jääneet mädit ja savukalat. Jälkiruoaksi leivotaan mascarpone-brownieta. Vaikka joulupyhät olisivatkin ohi, ei kai herkuttelua tarvitse silti lopettaa?

Teksti: Kaisa Kuokka
Kuvat: Christmas with Kaisa

Sinisimpukkapasta

Ainekset

1 pss tuoreita sinisimpukoita
1 sipulia
6 valkosipulinkynttä
pala punaista chiliä
4 dl valkoviiniä
2 dl kuohukermaa
1/2 ruukkupersilja
500 g linguine-pastaa
200 g kirjolohenmätiä
suolaa
mustapippuria

Puhdista simpukat – Käy läpi jokainen simpukka yksitellen. Puhdista niistä veitsellä roskat ja simpukkaparta pois ja pese ne juoksevan veden alla. Heitä pois kaikki rikkinäiset ja myös ne, jotka jäävät auki eivätkä reagoi koputteluun. Keitettäessä simpukat avautuvat, joten ruokaillessa sulkeutuneet kannattaa jättää syömättä.

Keitä pasta ja simpukat – Laita pastavesi kiehumaan suureen kattilaan. Keitä pasta sillä aikaa kun valmistat simpukat. Jätä pasta hieman raaemmaksi kuin al dente, varmista keittoaika pastapussinkyljestä. Lisää veteen suolaa noin ruokalusikallinen. Hienonna sipuli, valkosipulinkynnet ja pala chiliä. Ota esille toinen iso kattila ja kaada sen pohjalle muutama ruokalusikallinen oliiviöljyä. Kun kattilanpohja on kuumennut, freesaa siinä sipulit, valkosipulinkynnet ja chili. Kun sipulit ovat antautuneet, kaada joukkoon valkoviini. Anna kiehahtaa ja lisää joukkoon kerma. Anna kuplia hiljalleen muutaman minuutin. Hienonna sillä välin persilja ja lisää puolet siitä kastikkeeseen. Mausta kevyesti suolalla ja pippurilla. Lisää simpukat kattilaan kiehuvaan nesteeseen ja laita kansi päälle. Kypsennä noin 5-8 minuuttia tai kunnes simpukat ovat auenneet. Nosta kattila pois lämmöltä.

Viimeistele – Lisää pasta simpukkakattilaan ja sekoita hyvin. Laita kansi vielä hetkeksi päälle ja anna pastan kypsyä loppuun. Ripottele loppu persiljasilppu pinnalle ja kaada pasta tarjoiluastiaan. Juuri ennen tarjoilua viimeistele ruoka mädillä.  Tarjoa rapeapintaisen vaalean leivän kanssa, jotta kaikki maukas liemi saadaan imettyä talteen. Raikas valkoviinikään ei ole pahitteeksi.

 

Mascarpone-brownie

Brownie

200 g tummaa suklaata
200 g voita
3 kananmunaa
3 dl sokeria
2 dl speltti- tai vehnäjauhoja
½ luomuappelsiininkuori

Mascarponetäyte

300 g mascarponea
1 dl tomusokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 kananmuna

Lämmitä uuni 175 asteeseen – Voitele leivinpaperi voilla ja laita se noin 20 x 30 cm kokoiseen uunivuokaan. Sulata suklaa ja voi vesihauteessa. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää hieman jäähtynyt suklaa-voiseos vaahdon joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Pese appelsiini hyvin ja raasta joukkoon sen kuori. Siivilöi jauhot taikinaan ja sekoita. Sekoita tuorejuustotäytteen ainekset keskenään.

Kasaa kerrokset – Levitä noin puolet suklaataikinasta vuokaan. Levitä tuorejuustotäyte tasaisesti taikinan päälle. Lisää loppu suklaaseos tuorejuuston päälle. Tässä kannattaa olla huolellinen, sillä suklaaseos on tiiviimpää kuin mascarponeseos. Suosittelen suklaaseoksen kaatamista ohuena norona läpi koko brownien. Paista uunin keskiosassa 35–45 minuuttia. Jos tarjoat brownieta suurempina palasina, se saa jäädä keskeltä hieman tahmeaksi. Jos leikkaat siitä kuvan mukaisia pieniä leivoksia, kannattaa paistaa pikkuisen kauemmin – kuitenkin niin ettei se kuivu. Leivoksien leikkaaminen on vaikeaa, mikäli brownie on kovin tahmeaa.

Malta odottaa – Tässä kohtaa kärsivällisyys palkitaan. Kannattaa antaa tämän herkun jäähtyä kunnolla ennen kuin aloittaa palojen leikkaamisen. Ota pieni pyöreä (noin 2 cm halkaisijaltaan on sopiva) muotti ja leikkaa sillä leivokset browniesta. Käännä leivokset ylösalaisin niin että kaunis ja sileä pohja jää yläpuolelle.

Kaikki tulee käyttöön – Browniesta jää jäljelle leikkuupalasia, jotka kannattaa käyttää hyväksi vaikka jäätelössä. Sekoita ne valmiin vanilja- tai maitojäätelön sekaan tai pyöräytä oma jäätelö. Tämä on niin hyvää, ettei varmasti mitään jää jäljelle.