Mielikuvituksen aika x Paimion parantola

19. päivänä kesäkuuta yleisölle ovensa jälleen avaavan, Alvar ja Aino Aallon suunnitteleman Paimion parantolan historia alkoi 1930-luvulla tuberkuloosipotilaiden paranemista tukevana paikkana ja jatkuu tulevaisuudessa kansainvälisenä ihmisten, tieteen ja kulttuurin kohtaamispaikkana. Henna Helander on arkkitehti ja SAFAn puheenjohtaja, joka on toiminut Paimion parantolan pelastustoimenpiteiden johtohahmona ja kertoo nyt, minkälainen kätketty aarre Varsinais-Suomen mäntykankaiden keskeltä löytyy.

Teksti: Hanna-Katariina Mononen
Kuvat: Alvar Aalto -säätiö, Ilkka Kärkkäinen ja Kanerva Mantila

Henna Helander ei aikaillut kun kuuli, että kansainvälisesti merkittävän kokonaistaideteoksen kohtalo oli vaakalaudalla. Kuva: Kanerva Mantila

Olet Paimion parantolan säätiön toimitusjohtaja ja pitkälti vastuussa siitä, että kansallisaarre pysyy sitä arvostavissa käsissä. Minkälainen polku johti sinut tähän, missä olet nyt?

Olen sielultani arkkitehti, vaikka lopetin suunnittelevan arkkitehdin toiminnan jo aikoja sitten. Aloitin arkkitehtuurin opinnot 90-luvun laman aikana, jolloin Suomessa ei ollut töitä, joten vietin liki 10 vuoden ajan kesäni ulkomailla. Uskon noiden aikojen vaikuttavan minussa edelleen. Asuin muiden muassa Lontoossa, Berliinissä, Portossa, Tukholmassa ja Saksassa päästen todistamaan arkkitehtuuriin liittyen aika erilaisia lähestymistapoja.

Olen itse aika konseptuaalinen ihminen ja pidän siitä, että asioiden taustalla on suuria ajatuksia. Pidän myös kauneudesta ja nautin huolella tehdyistä asioista, mutta toisaalta olen myös hyvin boheemi. Paras kauneus on mielestäni epätäydellisen ja täydellisen liitto.

Nykyisin tehtäväni on innostaa muita tekemään kiinnostavia asioita ja antaa tilaa niille, löytää hyviä tekijöitä ja saada sellaisetkin tahot kiinnostumaan arkkitehtuurista ja designista jotka eivät ehkä sitä lähtökohtaisesti ole. Nämä asiat on liian marginalisoituja Suomessa: odotan sitä, että arkkitehtuurista ja designista tulee valtavirtaa. Nämä aiheet kuitenkin koskettavat ja vaikuttavat meihin kaikkiin – ja tuottavat iloa!

Paimion parantolan tulevaisuus oli vielä muutama vuosi sitten vaakalaudalla. Mitä tapahtui?

Paimion parantolassa loppui viimeiset sairaalatoiminnot vuonna 2015 ja melko yllättäen paikka tuli myyntiin vuonna 2018. Ajattelin, että nyt täytyy tehdä jotakin. Perustin löyhän ja itseään täydentävän joukkion jonka kanssa asiaa lähdettiin selvittämään. Lopputulemana teimme itse ostotarjouksen, sillä se oli ainoa keino reagoida tilanteeseen: mikään muu toimi ei olisi varmasti johtanut mihinkään. Monien vaiheiden, keskusteluiden ja tapaamisten myötä päädyttiin tilanteeseen, jossa Suomen valtio, Turun kaupunki, Paimion kaupunki ja Alvar Aalto säätiö perustivat Paimion parantolan säätön jonka toimitusjohtajana minä nyt toimin.

Paimion parantola avasi ovensa 1930-luvulla, jolloin paikassa hoidettiin tuberkuloosipotilaita. Alvar ja Aino Aalto suunnittelivat rakennuksen palvelemaan paranemista tukevana paikkana ja Alvar itse kutsuikin sitä ”mediciniseksi instrumentiksi”. Kuva: Alvar Aalto -säätiö

Mikä sai sinut ajattelemaan, että nyt on toimittava?

Paimion Parantola on kokonaistaideteos. Se käsittää paitsi rakennuksen mutta myös sen sisältämät huonekalut. Suomessa ei ole sellaista lainsäädäntöä, että huonekaluja voisi suojella, ainoastaan niiden maastavienti voidaan estää. Pahin skenaario olisi ollut, että joku olisi ostanut parantolan, myynyt yksittäiset huonekalut hajoittaen siten koko interiöörin ja myynyt paikan eteenpäin jollekin, joka olisi tehnyt siitä suljetun laitoksen. Silloin olisimme menettäneet maailman ensimmäisen humanistisen arkkitehtuurin ja luontoyhteyttä korostavan funktionalistisen kohteen. Se olisi ollut ihan käsittämätön teko.

Matkan aikana on ollut hienoa huomata, että ihmiset kyllä ymmärtävät, etenkin kun he tulevat paikalle ja näkevät parantolan. Paimion parantola on aina ollut kansainvälisesti tunnetumpi kuin mitä se on kotimaassa, joten sen tarinaa vain piti vain alkaa kertoa. Jossain on joskus sanottu, että Paimion Parantola on rakennus, jossa on eniten innovaatioita maailmassa. Se muutti funktionalismin suuntaa koneita ihannoivasta modernismista luontoyhteyttä ja ihmistä korostavaan pehmeään, humanistiseen modernismiin. Kokonaisuus viestii voimallisesti asioita, jotka ovat ajankohtaisia yhä tässä meidän ajassamme.

Oletteko tehneet parantolassa muutostöitä?

Kyllä olemme ja tässä alussa olemmekin muutostöiden kautta päässeet tutustumaan taloon syvällisemmin. Olemme aloittaneet mm. riisumalla ensimmäisen kerroksen näyttelytiloista sairaalan pois ja palauttamalla sinne parantolan alkuperäisiä värejä. Minulla on todella etuoikeutettu olo, että olemme voineet tehdä sen ja saaneet vähitellen tutustua paikkaan. Hetken päästä meidän täytyy olla aivan toisella tavalla tehokkaita ja tehdä muutoksia suunnitellen kaikki paperilla paljon pidemmälle.

Suomessa vanhan käyttöönottoja tehdessä usein korjataan vähän liian pitkälle, liian putsatuiksi ja liian uudeksi. Paimio on siinä mielessä erityislaatuinen, että se on aina ollut hygieeninen ja siisti, eikä siellä voikaan olla tietynlaista rosoisuutta. Nyt alussa hahmottelemmekin niitä uusimisen rajoja, jotka rakennuksen luonteelle ovat sopivia. Liian pitkälle ei pidä mennä.

Paimion parantolan ikoninen väripaletti perusteltiin huolellisesti rakennuksen käyttötarkoituksella ja niiden ajateltiin milloin energisoivan, milloin rauhoittavan tiloissa aikaansa viettäviä potilaita. Kuva: Ilkka Kärkkäinen

Mitä Paimion parantolassa pääsee nyt kokemaan? Entä tulevaisuudessa?

Avaamme parantolan nyt kotimaan matkailulle ja ensi vuonna on kansainvälinen avaus. Paimion parantolassa on hienoa se, että siinä missä useimmat kulttuurikohteet Suomessa ovat niin leimallisesti juuri taide- tai arkkitehtuurikohteita, Paimioon voi tulla vaikka katsomaan, että missä oma isoäiti oli hoidossa sairastaessaan tuberkuloosia. Myös luonnon vuoksi voi tulla, tai tekniikan!

On kiinnostavaa, että kulkutauti muodosti tällaisen eristetyn yhteisön. Potilaat asuivat siellä muutamista viikoista vuosiin. Se oli heidän kotinsa. Myös sairaanhoitajat, lääkärit ja tekninen henkilökunta asuivat siellä. Paikassa oli vahva yhteisöllisyys: kerroksilla oli omat liput ja laulut, syntyi romansseja ja kun joku pääsi kotiin, laitettiin lippu salkoon. Paimion parantola tehtiin toivon paikaksi. Näen sen lahjana suomalaisille ja se kertookin hienoa tarinaa modernista, itsenäisestä Suomesta sillä parantolaan pääsi potilaaksi ihan kuka vain. Toivon, että vastaisuudessakin kaikki suomalaiset voisivat tuntea itsensä tervetulleiksi tänne. Paimion parantolan pitäisi aina olla avoin paikka, jossa kiire lähtee pois ja tulee hyvä, rauhallinen mieli.

Nyt kesäkuussa avaamme parantolarakennukseen kokemuksellisen näyttelyn, joka on minusta hurjan hieno. On myös mahdollista kokea luontopolku, arkkitehtuuripolku ja osallistua tutustumiskävelyyn rakennuksessa. Tänä kesänä ihmiset voivat tulla katsomaan, mistä pisteestä parantolan uusi aika käynnistyy.

Tulevaisuudessa uskon Paimion parantolan olevan kansainvälinen paikka, jossa voi saada näkymiä myös tulevaisuuteen: poikkitieteellinen osaamiskeskus, jossa teoria ja käytäntö kohtaavat. Jollakin toisella voi olla vastauksia jonkun toisen kysymyksiin, vaikka heillä ei muuten olisi mitään tekemistä toistensa kanssa. Parantola voi tarjota kohtaamispaikan heille. Toivon toimintaan kaksisuuntaista keskustelua, kulttuuria ja poikkitaiteellisuutta.

Viimeisen vuoden aikana kotimaan matkailu on kiihtynyt ja lähiympäristöjemme kohteet ovat tulleet meille enemmän näkyviksi. Mitä ajatuksia sinulla on Suomen eri paikkojen nähtävyyksistä ja arkkitehtonisista kohteista? Mitä voisimme tehdä paremmin? Missä voisimme käyttää vähän enemmän mielikuvitusta?

On vaikeaa löytää tietoa! On myös hankalaa löytää kivoja yöpymispaikkoja. Itse en kaipaa ketjuhotelleja, vaan mukavia paikkoja, joissa voi kääntää katsettaan joka suuntaan ilman, että tulee paha mieli. Niitä paikkoja on, mutta miten niitä löytää? Monet kohteistamme kaipaavat selittämistä, mutta miten sen selittämisen voisi tehdä niin, ettei se ole opettamista? Tiedon vastaanottamisen pitäisi tuntua lomamatkalla mukavalta. Kokemuksesta tulee syvällisempi, kun avataan taustoja.

Hyvinvointi ja kulttuuri ovat teemoina nousussa ja omat juuremme kiinnostavat. Tämä voisi olla tuhannen taalan paikka kotimaan matkailulle paketoida kokonaisuuksia ihmisille helpommin käsitettäviksi kokonaisuuksiksi. Toivoisin tietysti myös, että useampiin paikkoihin pääsisi julkisilla kulkuvälineillä. Jos on oma auto, kaikki on helpompaa. Minäkin olen hankkinut ajokortin vasta aivan hiljattain ja vasta nyt maaliskuussa ajoin autoa ensimmäistä kertaa yksikseni, koska oli vain pakko. Toivoisin, että asiat olisivat tarjolla myös niille, jotka ei pysty näin joustavasti liikkumaan.

Parantolan ilmavassa ja valoa tulvivassa ruokalassa huonekorkeus kipuaa liki kuuden metrin korkeuteen. Kuva: Ilkka Kärkkäinen

Minkälaisia Alvar ja Aino Aalto olivat sinun näkemyksesi mukaan suunnittelijoina? Millä tavalla he käyttivät mielikuvitusta ja voisimmeko me oppia siitä tavasta jotakin?

Aalto viittasi usein biomimiikkaan ja tutki paljon sitä, mihin pisteeseen saakka voi viedä abstraktiuden. Töissä toistuu valon ja varjon leikki ja kiinnostavaa vapaan muodon yhdistämistä hyvin tiukkaan muotoon. Säynätsalon kunnantalo on hyvä esimerkki siitä, kuinka Aalto esitti kysymyksiä eri tavalla ja löysi siten toisentyyppisiä ratkaisuja. Pienen kunnantalon suunnittelussa synnytettiin illuusio, kuin rakennus olisi mäen päällä ja kokonaisuuteen yhdisteltiin muita funktioita, asumista, toimistoja ja kirjasto, joilla saatiin rakennukseen volyymia.

Aalloilla oli työssään hienoa konseptointia ja tietynlaista kauneuden etsintää. Ajattelen, että kaunista ei voi olla, jos taustalla on huonot arvot. Paimio-tuolissa hyödynnettiin uutta tekniikkaa ja suunniteltiin muoto niin, että siinä istuma-asennossa ihminen pystyy hengittämään parhaiten kun rintakehä on auki. Koska hygieniasyistä ei voinut käyttää pehmusteita, pehmeys piti muotoilla tuoliin. Paimio-tuoli suunniteltiin kevyesti liikuteltavaksi, tehtiin kolmesta palasesta ja koottiin vasta paikan päällä: ja lopputulos oli jotakin todella kaunista.

Ihmisläheisyys näkyy kaikissa Aaltojen töissä ja etenkin aivan käänteentekevällä tavalla juuri Paimiossa. Arvostan siellä monia eri asioita, mutta erityisesti sitä, miten siellä on ajateltu ihmistä. Siellä kaikki potilaat ovat nähneet omasta sängystään mäntymetsään. On hienoa, että se ylellisyys on annettu tasavertaisesti kaikille.

Oletko prosessin aikana koskaan pysähtynyt miettimään, mitä Aallot mahtaisivat ajatella parantolan uusista tuulista nyt?

Olen kyllä miettinyt! Aallot ovat sanoneet, että rakennus on alati muuttuva. He karsastivat ajattelutapaa, jossa kaikki menee taloudellisuuden ehdoilla enkä varsinkaan usko, että he kaipaisivat paikan museaalistamista. Uskon, että he arvostaisivat pyrkimystämme löytää uusia ratkaisuja ja että he voisivat olla ihan iloisia siitä, mitä teemme.