Skip to content

Mielikuvituksen aika x Terhenen Terhi Ruutu

Saunaterapeutti Terhi Ruutu puhuu vakuuttavasti saunomisen puolesta. Hänen perustamansa Terhenen missiona on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin vahvistaminen ja ainutlaatuisen suomalaisen saunakulttuurin säilyttäminen elinvoimaisena.

Teksti: Selina Vienola, Kuvat: terhen.fi

Olet perustanut tänä vuonna Terhenen, uudenlaisen saunayhteisön, jonka missiona on pitää suomalainen saunakulttuuri elävänä. Viime keväänä julkaistiin myös kirjasi Hoitava sauna, joka tarjoaa tietoa perinteisistä saunahoidoista. Mikä tekee suomalaisesta saunakulttuurista ainutlaatuisen?

Terhen on syntynyt halusta pitää suomalainen saunaperinne elävänä. Saunakulttuurissamme suomalaisuus tulee kauniisti esille ja se on olennainen osa yhteistä aineetonta kulttuuriperintöämme. Tavassamme saunoa on omat erityispiirteensä ja kirjoittamattomat sääntönsä löylyjen ja vilvoitteluiden vuorottelusta vihtomiseen ja löylyn heittämiseen, mikä on nimenomaan suomalainen tapa. Näitä merkityksellisemmiksi erityispiirteiksi nousevat mielestäni kuitenkin saunakulttuuriimme liittyvät arvot. Suomalaiseen saunomiseen olennaisesti liittyvät tasa-arvo ja yhteisöllisyys tekevät siitä ainulaatuisen. Saunan lauteilla kohtaamme toisemme aidoimmillamme ja vapaudumme titteleistä sekä muista ulkonaisista määritteistä. Myös sallivuus erottaa meidät monen muun maan sääntöorientoituneemmista saunakulttuureista. Kasvamme lapsesta lähtien siihen, että jokainen saa saunoa omalla tavallaan. Jos on liian kuuma, voi siirtyä alalauteille ja jäähylle saa mennä silloin kun huvittaa. Tämä opettaa meitä kuuntelemaan omaa kehoamme arvokkaalla tavalla. Emme tule ehkä edes ajatelleeksi sitä, miten jokainen saunomiskerta on erilainen sen mukaan, miltä kehossa sinä päivänä tuntuu.

Entä miten voimme vaalia vuosisatoja vanhaa saunomisperinnettämme, jotta se pysyy elinvoimaisena? Miten näet saunomisen merkityksen tässä ajassa muuttuneen?

Vuonna 2020 Unesco liitti suomalaisen saunaperinteen aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Vaalimisen arvoinen saunakulttuurimme pysyy elävänä vain, jos se on osa elämäämme. Elinvoimaisessa perinteessä ei ole kyse jostakin, mitä ennen tehtiin, vaan se on elettävä joka päivä uudelleen. Mökkisaunakulttuuri on säilynyt meillä elinvoimaisena, kun taas kaupunkisaunakulttuuri nuupahti jossakin vaiheessa. Uskon sen johtuneen siitä, että yleisissä saunoissa oli jämähdetty väärällä tavalla menneeseen aikaan, eivätkä tilat ja saunojen käytännöt enää puhutelleet uusia saunojasukupolvia. Perinteiset julkiset saunat on usein suunniteltu ja suunnattu ennen kaikkea miehille. Onneksi tässäkin asiassa on menty eteenpäin ja äijäsaunakulttuurin rinnalle on kehittynyt myös muunlaista tarjontaa. Terhenessä emme halua rajata palveluitamme vain tietylle suppealle kohderyhmälle. Tapahtumamme ovat kaikille avoimia. Tärkeintä on, että haluaa tulla saunomaan avoimin mielin. Me haluamme tarjota ihmisille saunan kautta hyvinvointia ja keinoja tasapainoisempaan elämään.

Puhutte Terhenessä saunomista kokonaisvaltaisesti tasapainoittavana elämäntapana, josta voi ammentaa kehon ja mielen hyvinvointia?

Puhun aina mieluummin saunomisesta kuin saunasta. Haluan viedä ajatukset pois saunarakennuksesta, koska saunomisessa on parhaimmillaan kyse elämäntavasta eikä löylyhuoneesta. Saunomisella on tutkitusti lukuisia terveysvaikutuksia. Kuuman ja kylmän vuorottelu rauhoittaa muun muassa parasympaattista hermostoa ja saunan lämpö laskee verenpainetta. Useita kertoja viikossa saunovat kokevat tutkimusten mukaan itsensä jopa onnellisemmiksi kuin ne, jotka käyvät saunassa vain harvoin.

Terhenessä puhumme myös luontoyhteyden puolesta. Kun saunomista täydentää perinteisillä luonnontuotteilla tehtävillä hoidoilla, saunominen voi avata väylän kokea luontoyhteyttä. Tämä koskee varsinkin kaupunkilaisia, jotka eivät välttämättä pääse metsään tai luontoon, vaikka haluaisivat.

Suomen luonnossa on uskomattoman hienoja hyvinvointia tukevia raaka-aineita. Jo pienet asiat, kuten kotimaisista villiyrteistä valmistettu jalkakylpy tai luonnonsavinaamio voivat saada aikaan luontokokemuksen. Saunominen ja saunahoidot eivät korvaa lääkkeitä, mutta niillä voi hoitaa itseään sekä henkisesti että fyysisesti. Mitä enemmän ja säännöllisemmin saunoo, sitä enemmän terveysvaikutuksia saa. Siksi haluamme kannustaa ihmisiä ottamaan saunomisen säännölliseksi osaksi arkea. Saunominen merkitsee myös pysähtymistä ja auttaa meitä olemaan läsnä tässä hetkessä. Vertaan saunovaa elämäntapaa mielelläni joogakulttuuriin. Saunakulttuuri voi levitä elämän eri osa-alueille samaan tapaan kuin joogafilosofia. Kun esimerkiksi luontoyhteys saunomisen myötä lujittuu, alkaa arjessaan tehdä kokonaisvaltaisesti kestävämpiä valintoja.

Järjestätte Terhenessä tapahtumia eripuolilla Suomea. Kenelle tapahtumat on suunnattu ja millaisia perinnehoitoja tapahtumissa tehdään?

Terhenen tapahtumat on suunnattu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita tasapainoisesta elämästä ja luonnollisesta elämäntavasta. Järjestämme sekä ryhmille suunnattuja tapahtumia, että yksityistilaisuuksia morsiussaunasta Hoitava sauna -iltoihin. Lisäksi meillä on jatkuvasti tarjolla kaikille avoimia tapahtumia saunailloista retriitteihin. Tapahtumissa on aina tarjolla räätälöityjä hoitoja, joissa hyödynnetään lähiluonnosta saatavia raaka-aineita. Terhenen nimi juontaa Kalevalasta ja myös hoidoissa palaamme juurillemme. Teemme vesihoitoja, kääreitä sekä yrtti- ja maaperähoitoja. Saunaterapeuttina iloitsen joka kerta, kun huomaan millaisia oivalluksia tapahtumiin osallistujat saavat. Eräskin eläkeläismies alkoi suunnitella, miten hän seuraavana kesänä kerää pihapiiristä villiyrttejä ja valmistaa vaimolleen mökkipaljuun yrttikylpyjä.

Entä jos ei omista saunaa, mutta haluaisi nauttia perinnehoidoista, millaisia hoitoja voisi tehdä

Monia hoitoja voi tehdä myös ilman saunaa. Yksi yksinkertaisimmista suosikkihoidoistani on kylmän pyyhkeen läpi tehtävä päähieronta. Kylmään veteen kasteltu ja nihkeäksi puristettu pellavapyyhe heitetään pään yli niin että kasvot peittyvät. Kun kasvot ovat piilossa, ihminen pystyy rentoutumaan pienimpiäkin kasvolihaksia myöten.

5 x Mielikuvituksen aika sanoina

Suunnittelufilosofiani
Mihinkään ei ole kiire, mutta kun johonkin ryhdyn, teen sen niin hyvin kuin pystyn tai en ollenkaan.

Muotokieleni
Selkeä ja empaattinen. Pidän symmetriasta ja tasapainoisesta estetiikasta.

Väripalettini
Maanläheinen, rauhallinen ja turvallinen. Kaikki luonnon murretut sävyt ja marraskuinen värittömyys näyttäytyvät äärimmäisen kauniina.

Minua inspiroi tällä hetkellä
Mäntymetsät ja perinteiset vesihoidot. Saunassa kokovartalokääreet, joissa on mukana keuhkoja vahvistavaa katajaa, kuusta tai mäntyä.

Rakastan
Saunomista, olemista ja intohimoista tekemistä.