Skip to content

Vinkkejä tyylikkääseen ja toimivaan kierrätykseen

Jätteet saastuttavat ilmaa, pohjavettä ja maaperää, minkä lisäksi niistä pääsee ilmakehään hiilidioksidia ja metaania, mikä nopeuttaa ilmastonmuutosta. Jätettä syntyy EU:ssa noin 3 miljardia tonnia vuodessa ja sen määrä on kasvussa. EU:n alueella nykyisin vain noin 40 % kotitalousjätteestä käytetään uudelleen tai kierrätetään. Miten voimme kierrättää tehokkaammin ja mitä jokainen voi tehdä jätteen vähentämisen eteen?

BIOJÄTE ENERGIAKSI TAI MULLAKSI

Maailmassa tuotetaan yhteensä 1,3 miljardia tonnia ruokahävikkiä vuodessa, ja Euroopassa olemme ruokahävittäjien listan kärjessä.

Kuluttajat aiheuttavat 95–115 kiloa ruokajätettä vuodessa asukasta kohden Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, kun taas Saharan eteläpuolisen Afrikan, Etelä- ja Kaakkois-Aasian kuluttajat heittävät kukin ruokajätettä roskiin vain 6–11 kiloa vuodessa. Keskimäärin 20 % hukkaan menneestä ruoasta on lihaa ja punaisesta lihasta aiheutuu eniten päästöjä. Ruoka on vastuussa kolmannesta maailman hiilijalanjäljestä.

Olisi hyvin tärkeää vähentää ruokajätettä ja kierrättää tai kompostoida biojäte. Biojätteestä voidaan tuottaa kompostoimalla ravinteikasta kompostimultaa. Kierrätetystä biojätteestä voidaan tuottaa biokaasua. Uusiutuvalla energialla voidaan korvata fossiilisia polttoaineita.

Niimaarin Biowaste boxin avulla kierrätät tai kompostoit helposti biojätteen. Tyylikäs Biowaste Box on tehty Woodion ekologisesta ja vedenkestävästä puukomposiitista Suomessa ja kansi on tehty suomalaisesta koivuvanerista. Puukomposiitti on tehty sivuvirta hakkeesta. Kaunis astia sopii myös säilytysastiaksi. Suunnittelija on espanjalainen Andreu Carulla ja astia on voittanut ADI-FAD Design 2022 palkinnon Barcelonassa, Espanjassa.

Polar Biowaste Box keittiöntasolla.

KIERRÄTYS KOTONA

Pandemian myötä kodin tärkeys elämässämme on korostunut ja haluamme valita ja vaalia terveellisimpiä, kestävämpiä tuotteita ja tapoja. Laatu ja pitkäkestoisuus ovat nykyään tärkeämpiä kuin uutuus tai trendikkyys. Kierrätys on avain pitämään materiaalit kierrossa, ja luonnolliset materiaalit ovat suosiossa. Suomessa kertyy yhdyskuntajätettä noin 600 kg per asukas vuodessa. Miten kierrättää tyylikkäästi kotona ja vähentää samalla jätteen määrää?

Niimaarin Ecosmol ja Ecomini auttavat kuivien jätteiden lajittelussa kotona. Harri Koskisen suunnittelema kierrätysjärjestelmä on monikäyttöinen ja pitkäkestoinen. Voit lajitella esim. kartongin, muovin ja paperin siististi kalusteen kestäviin kierrätyskasseihin ja käyttää kalustetta myös istuimena tai sivupöytänä. Design kalustetta voi käyttää myös säilytyskalusteena.

Harmaa Ecomini kotitoimistossa.

KIERRÄTYS VIESTII YRITYKSEN VASTUULLISUUDESTA

Niimaar Circular Design studio auttaa myös kuivien jätteiden kierrätyksessä yrityksissä. Työntekijät ja asiakkaat olettavat, että yrityksissä kierrätetään ja pyritään kestävämpään ympäristöystävällisempään tulevaisuuteen. Uusi jätelaki velvoittaa kierrättämään reilusti yli puolet yhdyskuntajätteestä. Yritysten yhdyskuntajätteestä tulee kierrättää: 55 % vuonna 2025, 60 % vuonna 2030 ja 65 % vuonna 2035. Velvoite koskee jatkossa paitsi suuria myös pieniä yrityksiä ja muuta hallinto- ja palvelutoimintaa.

Niimaarin Ecogrande on suosittu kierrätysjärjestelmä toimistoissa, museoissa, hotelleissa Suomessa ja kansainvälisesti. Ecogrande on tehty Suomessa suomalaisesta koivuvanerista ja design kalusteen on suunnitellut huippumuotoilija Harri Koskinen.

Ecogrande on voittanut German Design Awards 2021 Eco Design ja Public Design palkinnot. Niimaarin kesto kierrätyskassien avulla yritykset pystyvät vähentämään kertakäyttömuovi jätesäkkien käyttöä.

3-osioinen valkolakattu Ecogrande julkitiloissa.

MATERIAALIT KIERTOON

Kaikki kierrätetyt materiaalit voidaan ottaa uusiokäyttöön: kartongista voidaan tehdä uusia pahvipakkauksia, kierrätetystä muovista mm. tiskiharjoja, kierrätetystä paperista uutta paperia, lasista lasipulloja, metallista mm. pyöränosia. Kierrätetyistä PET muovipulloista voidaan tehdä uutta kangasta. Niimaarin kesto kierrätyskassit onkin tehty 100% kierrätetyistä muovi PET pulloista.

Materiaalit kannattaa siis laittaa kiertoon ja samalla vähentää kertakäyttökulttuuria omassa arjessa sekä juhlassa!