Skip to content

Kaarnavilla – Verkkokaupasta menestyksellisiin kohtaamisiin

Kaarnavilla on suomalaisten sisustus- ja kodintuotteiden, asusteiden ja kosmetiikan verkkokauppa. Yritys oli mukana Habitaressa 2023 ja koki tapahtuman hyödylliseksi ja kannattavaksi, niin uusien yhteistyökumppaneiden, asiakaskohtaamisten kuin ideoidenkin kannalta.

 

Verkkokaupasta kivijalkaan ja uusia kumppaneita

Kaarnavilla perusti verkkokauppansa maaliskuussa 2023 ja osallistui ensi kertaa Habitareen saman vuoden syyskuussa. Habitareen osallistuminen oli Kaarnavillalle suuri panostus, mutta se kannatti.

 

 

Habitaressa tavoitettiin juuri oikeaa kohderyhmää ja saatiin paljon positiivista palautetta ja kehitysehdotuksia, kuten idea oman kivijalkamyymälän avaamisesta. Kaarnavilla avasi ensimmäisen kivijalkamyymälänsä Turkuun vain kaksi kuukautta Habitaren jälkeen.

Messujen järjestelyiden osalta he lähettävät erityiset kiitokset Helsingin Messukeskuksen yhteistyökumppanille Niemi Palveluille. Niemen ammattilaiset hoitivat tuotteiden toimituksen ja varastoinnin käytännöllisesti messujen osalta.

 

 

”Tapahtumasta jäivät mieleen erityisesti kohtaamiset niin potentiaalisten yhteistyökumppaneiden kuin asiakkaidenkin osalta. Oli ilo saada palautetta ihan kasvotusten ja kuulla, että on oikealla tiellä oman yrityksen kanssa. Meillä oli onni saada tapahtumasta myös useampi uusi toimittaja Kaarnavillaan sekä muita yhteistyökumppaneita. Lisäksi puheenvuoromme suomalaisesta käsityöstä osana modernia sisustusta saivat kiitosta. Niistä jäi myös itselle oikein hyvä fiilis”, Päivi Pihlajamäki, toinen Kaarnavillan omistajista, kertoo.

@kaarnavilla.fi

kaarnavilla.fi