Siirry sisältöön

Habitare x
Helsinki Design Week

Habitare ja Helsinki Design Week yhdistävät voimansa tulevaisuuden tekijöinä

Habitare ja Helsinki Design Week yhdistävät voimansa ja aloittavat laajamittaisen ja pitkäjänteisen yhteistyön. Tavoitteena on muotoilualan vahvistaminen, muotoilijoiden ja yritysten vuoropuhelun edistäminen ja siten alan toimijoiden kasvun ja kansainvälistymisen vauhdittaminen.

Habitare messutapahtumana ja Helsinki Design Week kaupunkifestivaalina ovat Pohjoismaiden suurimpia muotoilutapahtumia, joiden vahvuudet täydentävät toisiaan.  Tänä vuonna alkavan yhteistyön lähtökohtana on vahvistaa ja tukea muotoilualaa ja sen toimijoita tarjoamalla yksi kaupallisesti vahva alusta alan ammattilaisten ja yritysten kohtaamisille ja vuorovaikutukselle.

”Kun kaksi vahvaa toimijaa yhdistää voimansa, mahdollisuuksia vahvistaa muotoilualaa, edistää sen toimijoiden kasvua ja kansainvälistymistä on enemmän. Haasteelliset ajat ovat osoittaneet, että toimialan laajamittaisella ja vahvalla yhteistyöllä pystymme luomaan kasvua ja kiinnostavuutta koko alalle”, Helsinki Design Weekin perustaja ja omistaja Kari Korkman ja Habitaren liiketoimintapäällikkö Tanja Pasila sanovat.

Yhteistyön kolme ulottuvuutta

Päätapahtumapaikat

Syksyllä 2024 Habitare on yksi Helsinki Design Weekin kolmesta päätapahtumapaikasta. Muut päätapahtumapaikat ovat Hakaniemessä Paasivuorenkatu 3:ssa sijaitseva historiallinen pankkitalo ja Otaniemessä sijaitseva, syyskuussa avautuva Aalto-yliopiston kohtaamispaikka Marsio.

Showrooms-tapahtumakokonaisuus

Yhdessä toteutettavassa Showrooms Habitare x Helsinki Design Week -tapahtumakokonaisuudessa yritykset esittelevät keskustassa sijaitsevissa näyttelytiloissaan tuotteitaan ja palveluitaan alan ammattilaisille ja suurelle yleisölle.  Avoimien ovien lisäksi monilla showroomeilla on torstaina 12.9. iltaohjelmaa.

Ohjelma

Yhteistyö näkyy myös yhdessä tuotettavana ohjelmana. Habitaren Kerroksia– ja Helsinki Design Weekin Pinnan alla -teemoihin nivoutuvan keskusteluparin ensimmäinen osa kuullaan Habitaren teemanäyttelyssä 11.9.2024 ja toinen Paasivuorenkatu 3:ssa 12.9.2024.

Suomalaisen muotoilun menestyminen vaikuttaa kaikkien suomalaisten yritysten menestykseen

Muotoilualan menestyksessä on kysymys suuremmasta asiasta kuin yksittäisten yritysten menestyksestä. Muotoilun eri muodot – tuotesuunnittelusta arkkitehtuuriin, palvelujen muotoiluun ja brändiin – koskettavat kaikkia yrityksiä. Kun muotoiluala kukoistaa, suomalaiset yritykset kukoistavat.

”Helsinki Design Week ja Habitare yhdistävät voimansa tulevaisuuden tekijöinä, edistääkseen muotoilijoiden ja valmistavien yritysten vuoropuhelua, avatakseen niille kansainvälisiä markkinoita ja kertoakseen uusia menestystarinoita.”

”Suomalaisen muotoilun menestyminen vaikuttaa huonekalu- ja sisustusalaa laajemmin kaikkien suomalaisten tuotteiden ja palveluiden kysyntään. Helsinki Design Week ja Habitare yhdistävät voimansa tulevaisuuden tekijöinä, edistääkseen muotoilijoiden ja valmistavien yritysten vuoropuhelua, avatakseen niille kansainvälisiä markkinoita ja kertoakseen uusia menestystarinoita”, Kari Korkman toteaa.

Hänen vuonna 2005 perustamansa Helsinki Design Week on Pohjoismaiden suurin muotoilu- ja arkkitehtuurifestivaali, joka esittelee kaupunkia vuosittain uusista näkökulmista. Vuodesta 1970 järjestetty Habitare on puolestaan Pohjoismaiden suurin huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma.

”Muotoilualan lisäksi tapahtuma-ala muuttuu nyt voimakkaasti myös kansainvälisesti. Yhdessä pystymme mahdollistamaan kansainvälisille kohderyhmille enemmän vetovoimatekijöitä. Samalla vahvistamme Suomen kansainvälistä kiinnostavuutta ja Helsingin roolia muotoilun näkökulmasta ja uusia menestystarinoita luovien kohtaamisten kautta”, Tanja Pasila sanoo.

Habitare järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 11.–15.9.2024 ja Helsinki Design Week kaupungilla 6.–15.9.2024. Showrooms Habitare x Helsinki Design Week -tapahtumakokonaisuus järjestetään Helsingin keskustassa sijaitsevilla showroomeilla 11.–15.9.2024.