Yhdessä: Asun
Asun on sisustuslehti, joka syntyy tunnelma edellä. Sisustamista, arkkitehtuuria ja muotoilua käsittelevä lehti on ihastuttanut jo liki kymmenen vuoden ajan ja löytänyt sitoutuneen kannattajajoukkonsa. Tapasimme Asun-lehden päätoimittajan, suunnittelija Ulla Koskisen ja pohdimme yhdessä ajattomuuden arvoitusta.
Teksti: Hanna-Katariina Mononen
Kuvat: Asun
Hei Ulla! Olet vuonna 2015 perustetun Asun-lehden päätoimittaja, mutta laajalti vaikuttanut suomalaisen suunnittelun kentällä jo vuosikymmenten ajan. Miten päädyit alallesi?
Elämässäni on oikeastaan aina yhdistynyt suunnittelutyö ja media. Opiskelin 1980-luvulla Taideteollisessa korkeakoulussa tekstiilitaidetta ja samanaikaisesti aloitin opintojen ohella lehtityöt. Työskentelin erilaisissa tehtävissä ja kävin läpi oikeastaan kaikki silloiset kotimaiset lehdet. Silloin ajattelin päätyväni painokkaammin tekstiilien pariin, mutta sisustus vei minut mennessään. Se on ollut mukanani aina: opin lukemaankin Avotakan avulla ja leikin tekemällä sisustussuunnitelmia kuvittelemilleni perheille.
Oletko onnistunut pitämään työssäsi mukana leikin?
Parhaimmillaan se tuntuu vieläkin leikiltä! Samankaltaisen tunnelman, palan vapautta, kokeilua ja tutkimista haluan pitää siinä aina, ja on tärkeääkin ettei ajaudu vain toteuttamaan kylmää käytäntöä. Tunnelma on ollut minulle aina tärkeää. Tunnelman tyyppi varioi, mutta se on kuitenkin aina omani. Meissä on kaikissa erilaisia puolia ja eri aikoina ne korostuvat meissä eri tavoin. Minussakin on minimalistinen ja tiukasta detaljiikasta pitävä puoli, romanttinen puoli, värikäs puoli ja niin edelleen. Ei ole takinkääntöä painottaa välillä toista, vaan kaikkiin on sovitettavissa oma käsiala. Voin pohtia, että mikä minä olen tässä värikkäässä tunnelmassa, tai kuinka tulkitsen tätä romantiikkaa. Tämä pätee myös lehden tekemiseen. Voin kokeilla ja rakentaa tunnelmia ja vierailla niissä – löytää mitä erilaisemmista paikoista oman ja hyväksi koetun. Ei ole vain yhtä oikeanlaista paikkaa.
Voisiko näistä ajatuksista myös tulkita jonkinlaista lukuohjetta sisustuslehdelle?
Ilman muuta. Hyvinkin erilaisista paikoista voi löytää itsensä, ja voi olla jännittävääkin, kun joku äkkiseltään oudon tuntuinen ympäristö saattaa puhutella tai sieltä voi löytää itsensä ja jotakin omaa. Monesti tarkastelemme tiloja turhan yksioikoisesti. Katsomalla ja tarkoin havainnoimalla voi löytää paljon nautintoa erilaisista asioista.
Olet paitsi päätoimittaja, myös Asun-lehden perustaja. Mikä oli se impulssi joka sysäsi liikkeelle prosessin lehden syntyyn?
Oman lehden perustaminen tuli oikeastaan aika nopeana reaktiona silloisen ajan tapahtumiin. Elämme oikeastaan yhäkin sitä samaa media-alan murrosta, joka käynnistyi jo yli kymmenen vuotta sitten. Kerronnan tavat pitää valita sille sopivaan alustaan tai välineeseen. Vaikka olen monesta formaatista kiinnostunut, paperi on ollut aina minulle luonteenomaisin media, jonka olen halunnut säilyttää. Onneksi oli ihmisiä, jotka ajattelivat samoin.
Murroksessa saatetaan herkästi pelon ajamana tehdä asioita isolle massalle. Me olemme aina tienneet olevamme marginaalilehti ja tehneet lehteä oikeastaan itsellemme – toisin, kuin ehkä tyypillisesti kehoitetaan. Olemme aina miettineet, mitä me kaipaamme ja mitä haluamme. Teemme yhä niin: itsellemme ja kaltaisillemme.
Minkälainen on Asunin maailma?
Avoin, katseleva, ihmettelevä. Alkuaikoinamme kuvasimme sitä niin, että me voimme liikkua vajasta linnaan, löytää tilojen luomia sykähdyttäviä tunteita keskenään hyvin erilaisista paikoista. Emme rajaa tietyn kokoisiin, hintaisiin tai tietynnäköisiin paikkoihin. Tämä on säilynyt muuttumattomana koko ajan.
Aikakauslehti voi toimia tallennusformaattina ajan ihanteille ja ilmiöille. Asun-lehdessä kuitenkin tuntuu siltä, että jokin ajattomuuden ydin on löytynyt: lehden vanhimmatkaan numerot eivät tunnu erityisen vanhentuneilta. Mikä sen saa aikaan?
Aiemmassa vaiheessa työssäni minua alkoi nyppiä trendi- ja tavarakeskeisyys, mikä ei koskaan itselleni ollut tekemisen ydin. Arvostan hyvää muotoilua ja kunnianhimoiselle tekemiselle on aina paikkansa, sellaisia arvoja on tietenkin tärkeää viedä eteenpäin. Onneksi emme kuitenkaan enää edes puhu siitä, mikä on in.
Olen säästänyt itselleni paljon vanhoja kirjoja ja lehtiä, joita ajoittain karsin mutta säilytän visusti sellaiset, jotka tuntuvat säilyttämisen arvoisilta. Ne toimivat hyvänä tarkastelukohtana ajattomuuteen: niitä mitkä kolahtivat jo silloin ja kolahtavat edelleen, kannattaa tutkia syvemmin. Emme voi koskaan tietää välittömästi mikä tulee kestämään, mutta oma aikaperspektiivini on opettanut näkemään selvemmin mikä on kestävää.
Osaisitko kuvailla sitä, minkälaisista asioista tällainen ajattomuus nähdäksesi syntyy?
Ajaton syntyy tilassa värien, elementtien ja mittasuhteiden kerroksista. Ajaton esine saattaa olla hyvinkin selkeä persoonansa ja hahmonsa, mutta kestää kuitenkin lähellään muita, muun ikäisiä esineitä ja muita materiaaleja: se taipuu yllättävän notkeasti keskusteluun muiden kanssa. Päivänperhot sen sijaan huutavat liiaksi, vaatien huomion yksin itseensä. Ajaton on tehty yleensä joko teknisesti äärettömän hyvin, tai siinä on jokin vahva intuitio tai tunne, joka tulee läpi.
Ajattomuuden arvoitus kiehtoo aina ja tekee tutkimisesta mielenkiintoista kerta toisensa jälkeen. En tiedä, voiko sille koskaan antaa absoluuttista yhtä vastausta.
Tuskin kukaan osaa sellaista yhtälöä osoittaa! Vaikka olen kuullut väitettäneen, että esimerkiksi pop-kappaleisiin pätee aivan tietynlainen kaava: kun yhdistää tietyt osat ja tietynlaiset koukut, syntyy hitti.
Niinpä – voi tehdä hitin, mutta onko se klassikko?
Habitaren teema on tänä vuonna Yhdessä. Miten se Asun-lehden näkökulmasta resonoi?
Me teemme meidän näköistämme lehteä, jossa pohdimme samalla yhteistä maailmaamme. Tutkimme asioita, jotka voivat olla meillekin ehkä vielä epäselviä, herättelemme keskustelunaiheita, poimimme outouksia tai sitten tuttuja asioita, joista syntyy jotakin toisenlaista.
Olen pohtinut etekin työni puitteissa yhteisöllisyyden teemaa ja sitä, mitä se oikeastaan on. Käsitämmekö sen yksipuoleisesti? Kaupunkiin rakennetaan yhteisiä tiloja, mutta kukaan ei oikein tiedä mitä siellä tulisi tehdä. Toimistot muutetaan monitilamuotoisiksi, vaikka oma reviiri ja tila on yhä ihmiselle hyvin tärkeää. Voiko yhteenkuuluvuuden tunnetta synnyttää, jos olemme koko ajan liikkeessä? Vai olemmeko koko ajan vain vierailemassa? Kaipaan tietynlaista talkoomaisuutta: yhdistelmä yksityistä paneutumista ja lopulta yhteen kokoavaa hetkeä: kokonaisuutta, jota kukaan ei olisi voinut saada aikaiseksi yksin.
Asunin vahvuus on erityisesti sen taidokkaassa ja näyttävässä visuaalisessa maailmassa. Näkisitkö, että kuvan rooli on voimistunut näiden vuosien aikana? Mitä se tekee meille?
Kuvatulvaa on paljon ja kyllä nykyään aika useinkin itse väsyn siihen. Toisaalta se on minulle myös ominainen tapa tallentaa ja kommunikoida asioita. Tämä aika kuitenkin laittaa minut miettimään vielä tarkemmin sitä kuvaa mitä itse haluan, ja mitä lehdessä haluamme näyttää.
Sitä en kestä, että tiloja rakennetaan kuvan ehdolla. Tilat itsessään koetaan kaikilla aisteilla, ei vain silmin. Kuva on yksitasoinen, se voi myös valehdella ja saada asiat näyttämään toisenlaiselta. Odotan, että ihmisten kriittinen kuvanlukutaito kehittyy samanaikaisesti kuvien määrän myötä.
Asun-lehti on rakentanut oman maailmansa kuvina lehteen, mutta vähintään kerran vuodessa tuomme saman maailman tilalliseen muotoon, jossa se on koettavissa kaikin aistein – vaikkapa nyt syyskuussa Habitaressa.