Mitä yhteistä on designilla ja huolenpidolla? – Designmuseon Suvi Saloniemen 5 näkökulmaa kuraattorin työhön

Habitaren Kansainvälinen Ystävä 2018 on New Yorkissa sijaitsevan Cooper Hewitt Smithsonian Design Museumin pääkuraattori Cara McCarty. Mutta mitä on kuratointi? Ja mitä kuraattorit tekevät? Kuraattori-sana on paennut ulos gallerioista ja arkipäiväistynyt, Helsingin Designmuseon vastaava kuraattori Suvi Saloniemi kirjoittaa ja avaa viisi näkökulmaa kuraattorin työhön. 

Näkökulma nro 1: Laivatyttö

En muista milloin kuulin ensimmäistä kertaa sanan kuraattori. Siten, että se olisi mainittu taiteen tai muotoilun yhteydessä. Muistikuvieni mukaan sanaa ei vielä käytetty kovin yleisesti opiskellessani Helsingin yliopiston taidehistorian laitoksella 2000-luvun alkupuolella. Matkustin 20-vuotiaana opiskelijana Tukholmaan katsomaan erästä muotoilunäyttelyä. Tein matkaa laivalla ja yövyin jaetussa naishytissä. Opiskelijan oli matkustettava niukalla budjetilla. Paluumatkalla päätin kuitenkin hieman nautiskella ja juoda lasillisen omenasiideriä laivan baarissa.

Tukholmassa oli juuri päättynyt taidemessut. Laivan baarissa eräs paluumatkalla ollut helsinkiläinen miesgalleristi tuli juttelemaan kanssani. Tiesin kuka hän oli. Hänelle selvisi pian, että olen taidehistorian opiskelija ja olimme siis samalla alalla. Hän kysyi minulta, mitä aion tehdä valmistuttuani. Minulla ei ole aavistustakaan mistä lause suuhuni tuli, mutta hetkeäkään epäröimättä sanoin ryhtyväni kuraattoriksi. Galleristi nauroi minulle ja sanoi, ettei sinusta koskaan tule kuraattoria. Se on nimittäin haastava ammatti se.

Tämän Laiva ja tyttö -litografian sain lahjaksi työskennellessäni Helsingin Taidehallissa kuraattorina 2008–2011. Antti Ojalan vuonna 1979 tekemä grafiikanlehti on yksi kotini suosikkitauluista.

Näkökulma nro 2: Huolenpitäjä

Yli 17 vuotta myöhemmin kuraattori-sana on paennut ulos gallerioista ja arkipäiväistynyt. Kuraattoriksi kutsutaan nykyään niin soittolistojen, instagram-tilien kuin minkä tahansa muun sisällön koostajaa. Kuratoinnista on tullut synonyymi valitsemiselle. Alun perin sanalla kuraattori on ollut kuitenkin toisenlainen merkitys. Termi juontaa juurensa latinankielen sanasta curare – huolehtia, hoitaa, vaalia.

Mitä yhteistä designilla ja huolenpidolla sitten on? Katsaus Designmuseon historiaan selittää tätä suhdetta oivallisesti. Helsingin Designmuseo on yksi vanhimmista alan museoista koko maailmassa. Sysäyksenä perustamiseen toimi Aalto-yliopisto, silloinen Veistokoulu, joka lanseerattiin vuonna 1871. Tuohon aikaan taideteollisuusalaa opiskeltiin havainnoimalla ja kopioimalla olemassaolevia esineitä. Esineet edustivat viimeisimpiä materiaali- ja valmistustekniikkainnovaatioita maailmalta. Näitä ominaisuuksia tutkimalla opiskelijat valmennettiin kohti työelämää.

Maailmannäyttelyt olivat tuohon aikaan paikkoja, joissa esiteltiin uusimpia muotoilukeksintöjä. Veistokoulu lähetti delegaation Wieniin, vuoden 1873 maailmannäyttelyyn, tehtävänään ostaa koululle 700 esineen opetuskokoelma. Tässä vaiheessa Designmuseo astuu kuvaan, sillä 700 esineelle tarvittiin hoitaja, vaalija, huolenpitäjä. Tehtävään nimettiin eversti Spåre, josta tuli museon ensimmäinen työntekijä ja intendentti.

”Työssäni minulla on vapautta. Saan tuoda rohkeita, uusia avauksia museoon näyttelyohjelman kautta. Erityisesti olen pyrkinyt venyttämään käsitystä, mitä muotoilu oikein on.”

Näkökulma nro 3: Luova työ on ylellisyyttä

Itse astuin taloon 139 vuotta myöhemmin vuonna 2012. Näyttelyintendenttinä eli vastaavana kuraattorina huolehdin museon ohjelman rakentamisesta, nelihenkisen tiimin vetämisestä sekä yksittäisten näyttelyiden kuratoimisesta. Minulle kuratointi merkitsee ennen kaikkea luovaa ajattelutyötä – merkitysten luomista esineiden ympärille ja niiden liittämistä laajempiin yhteyksiin. Näyttelyntekeminen on minulle luovaa toimintaa ja luova työ ylellisyyttä.

Olen käynyt taidekouluja lapsesta saakka. Oikeastaan minusta piti tulla taiteilija. Valitsin taiteen sijaan taidehistorian opinnot, sillä ajattelin sen olevan järkevämpi valinta tulevaisuuden kannalta. Lopulta olin onnekas ja pääsin taidehistorian opintojen kautta työhön, jossa saan olla luova.

Työssäni minulla on vapautta. Saan tuoda rohkeita, uusia avauksia museoon näyttelyohjelman kautta. Erityisesti olen pyrkinyt venyttämään käsitystä, mitä muotoilu oikein on. Hyvä esimerkki tästä on tanskalaisen vaatesuunnittelija Henrik Vibskovin näyttely vuonna 2014. Näyttely vei katsojat Vibskovin visuaaliseen maailmaan vaatteiden sijaan installaatioiden ja veistosten kautta.

Henrik Vibskovin näyttely Designmuseossa 2014 esitteli vaatesuunnittelijan kokoelmien ympärille tekemiä eriskummallisia installaatioita. © Paavo Lehtonen

Näkökulma nro 4: Globaali kenttä

Työni vie minua usein maailmalle. Yksi parhaista asioista ammatissani onkin kansainvälinen työilmapiiri. Käytännössä tämä tarkoittaa paitsi kansainvälisten muotoilualan ammattilaisten kanssa toimimista Helsingissä, mutta myös matkustamista eri puolille maailmaa puhumaan, tutustumaan ja oppimaan. Tämän päivän designkenttä on lähtökohtaisesti globaali. Se tarkoittaa että minun työkenttäni ei ole vain Suomi tai Helsinki, vaan koko maailma.

Yksi suosikkimatkoistani on vuosittainen vierailu Milanon Designviikoille. Milanon Salone del Mobile -huonekalumessuja on järjestetty vuodesta 1961 lähtien, ja ne keräävät 500 000 designalan ihmistä keväiseen kaupunkiin. Kerran vuodessa matkustan eri puolilla Eurooppaa järjestettävään Muscon-seminaariin, johon kokoontuu 100 designmuseokuraattorikollegaa. Vaihdamme tuolloin ajatuksia ja teemme kauppaa kuratoimistamme näyttelyistä. Vakiokohteenani kymmenen vuoden ajan on ollut Venetsian nykytaidebiennaali. Pyrin myös käymään säännöllisesti design- ja taidemessuilla, kuten Art Baselissa tai Nomad Monacossa.

Tuomas Markunpoika on hitsannut käsin metallirenkaista hunnun vanhan puisen tuolin päälle. Tämän jälkeen hän on polttanut tuolin rungon pois. Jäljelle on jäänyt huonekalun pitsimäinen luuranko. Tuoli on osa Designmuseon kokoelmaa. © Tuomas Markunpoika

Työskentelen tällä hetkellä Tero Kuitusen kanssa. Hänen Healing Tables -sarjansa tulee esille museon galleriaan tammikuun lopussa. Kuitunen on käyttänyt pöydissään materiaalina parantavia kiviä. © Tero Kuitunen

”Uniikki- ja piensarjamuotoilussa kiehtoo muotoilijoiden ja taidekäsityöläisten niihin lataama aika, voima ja selittämätön energia.”

Näkökulma nro 5: Intohimona uniikki muotoilu

Vietin syksyllä 2014 kahden kuukauden työskentelyjakson Cooper Hewitt Smithsonian Design Museumissa New Yorkissa. Upper East Siden kaupunginosassa, Fifth Avenuen museoalueella sijaitsevassa museossa tehtäväni oli osallistua Beauty – Cooper Hewitt Design Triennial -nimisen näyttelyn valmisteluun. Käytännössä kirjoitin 30 kansainvälistä muotoilijahaastattelua näyttelyn julkaisuun.

New York oli käänteentekevä. Koin tuolloin yhden suurimmista ammatillisista oivalluksista. Haastatellessani muotoilijoita törmäsin hyvin erilaiseen muotoiluajatteluun kuin olin tottunut Suomessa ja Pohjoismaissa. Mukana näyttelyssä oli ryhmä tekijöitä, jotka edustivat nykymuotoilun vähemmän tunnettua osa-aluetta, jota voisi kutsua uniikki- tai piensarjamuotoiluksi. Amerikkalainen The Haas Brothers, italialainen Formafantasma, ruotsalais-saksalainen Humans Since 1982, hollantilainen Studio Job ja suomalainen Tuomas Markunpoika suunnittelevat esineitä, jotka liukuhihnojen sijaan työstetään käsityöläisten pajoissa tai muotoilijoiden omissa studioissa.

Työt tasapainottelevat muotoilun ja taiteen välimaastossa, ja niitä leimaavat materiaalikokeilut, hitaus ja tutkimuksellinen ote. Uniikki- ja piensarjamuotoilussa kiehtoo muotoilijoiden ja taidekäsityöläisten niihin lataama aika, voima ja selittämätön energia. Kun esineet eivät ole massatuotettua kulutustavaraa, kuluttajana niihin suhtautuu kiintyneemmin: kuin aarteena.

Vaikka olen nyt eräänlaisessa unelmatyössäni, oli laivalla 20 vuotta sitten tapaamani galleristi oikeassa. Designkuraattorin työssä on haasteensa. Sama kertakäyttökulttuuri, jonka olemme omaksuneet niin vaatteiden kuin sisustuksenkin suhteen, tunkeutuu näyttelyntekemisen alueelle. Haasteena on, kuinka näyttelyistä ei tulisi vain liukuhihnalla tuotettua kertakäyttökulttuuria, vaan niiden avulla voisi vavisuttaa näyttelykävijöiden maailmankuvaa ja esimerkiksi muuttaa ihmisten kulutuskäyttäytymistä.

Suvi Saloniemi on Designmuseon vastaava kuraattori

Designmuseoon tulee kesällä 2018 norjalaisen Daniel Rybakkenin näyttely. Rybakken oli yksi New Yorkissa haastattelemistani lahjakkuuksista. On mukava saada hänen poeettisia valaisimiaan laajasti esille Helsinkiin. © Kalle Sanner

Keväällä suuntaan ensimmäistä kertaa elämässäni Souliin, jonne kuratoimani Eero Aarnion näyttely matkustaa seuraavaksi. Vuosi sitten näyttely esitettiin Tukholman Kulturhusetissa, jonka naapuruston moderniset pilvenpiirtäjät loivat Aarnion veistosmaisille huonekaluille henkeäsalpaavan taustan. © Anna Danielsson / National Museum Design

Vappuna otan jälleen suunnaksi Monacon Monte-Carlon, jossa järjestetään tämän hetken kiinnostavin uniikki- ja pienmuotoilun tapahtuma Nomad Monaco. Karl Lagerfeldin entisessä huvilassa oleva tapahtuma on sekoitus designmessuja ja lifestyletapahtumaa. Kuvassa Djim Bergerin suunnitelemia palleja, jotka on valmistettu erityiskevyestä posliinista. © Giulia Piermatiri & Edouardo Delille/Studio Vedet