Mielikuvituksen aika x Roope Mokka

Ajatushautomo Demos Helsingin perustaja Roope Mokka kurkottaa työssään tulevaisuuteen tilanteessa, jossa oletushorisontti on hämärän peitossa. Elämme isojen kysymysten aikaa, jotka Mokka kohtaa kaunistelematta.

Teksti: Selina Vienola

Roope Mokka, kuva: Demos Helsinki

Koronan, ilmastonmuutoksen ja lajikadon aikana jokainen miestä joutuu miettimään elämänasennettaan, sen perustoja ja lähtökohtia. Miten ajattelet, että voimme säilyttää tulevaisuudenuskon ja positiivisuuden kieltämättä tosiasioita?

Itseäni ärsyttää puhe toivosta ja positiivisuudesta ikään kuin jokaisen velvollisuutena. Siinä on jotakin tosi falskia ja loukkaavaa, että jokaisen olisi oltava onnellinen ja pidettävä yllä toivoa. On tosiasia, että ajassa jota elämme, on paljon hyviä syitä olla ahdistunut. Kun miettii ilmastonmuutosta, lajikatoa ja käsillä olevaa pandemiaa, ei tulevaisuus näyttäydy valoisana. Miten tulevaisuuteen sitten pitäisi asennoitua, jotta säilyttäisi elämänuskonsa, on mielenkiintoinen kysymys.

Viime aikoina jokin on selvästi muuttunut suhtautumisessamme tulevaan. Emme ole tulleet pandemian läpi samanlaisina ihmisinä kuin sinne menimme. Käsityksemme tulevaisuudesta, onnellisuudesta, toivosta ja positiivisuudesta ovat radikaalissa muutoksessa. Oikeastaan elämme aikaa, jossa tulevaisuutta ei ole, vaan se on tässä ja nyt siinä mielessä, ettei kukaan tiedä oikeita vastauksia, eivätkä vanhat oikeat vastaukset toimi. Siinä mielessä olemme tavallaan siis saapuneet tulevaisuuteen, jossa kukaan ei osaa toimia. Se on pelottavaa, mutta samalla huikean hienoa, että voimme tavallaan aloittaa puhtaalta pöydältä ja aloittaa matkan kohti parempaa maailmaa.

Amos Rex, kuva: Pia Setälä

Pitkään oli vallalla ajatus siitä, että menemme jatkuvasti kohti parempaa. Tähän kehityskulkuun kuului olennaisesti yksilön ja yksilöllisten valintojen korostaminen sekä materialistinen runsaus. Miten näille tavoiteltavan elämän tunnusmerkeille on tapahtunut?

Kuulun itse x-sukupolveen, jonka nuoruudessa ajateltiin, että rajaton yksilönvapaus ja hienojen asioiden kuluttaminen olisivat onnellisuutta tuottava juttuja. Vielä 1990-luvulla haikailimme kollektiivisesti Suomeen hienoja juttuja, siistejä bileitä, kauppoja ja kulutusobjekteja – asioita, joiden ajattelimme tekevän elämästämme parempaa. Nyt kun kaikki nämä toivomamme asiat ovat saatavillamme, eivät ne olekaan tehneet meitä onnellisiksi. Olemme saaneet kaiken sen, mitä olemme kaivanneet ja odottaneet. Samalla odottamamme uusi aika on pakottanut meidät kohtaamaan asioita ja ilmiöitä, jotka vielä vähän aikaa sitten näyttäytyivät tulevaisuuden etäisinä uhkakuvina. Tämä pakottaa meidät kohti uutta olemisen tapaa. Samalla myös käsityksemme vapaudesta on murroksessa.

Yksilökeskeinen vapaus ei enää tuota onnellisuutta. Alamme kenties ymmärtää vapauden suhteellisena asiana, koska jotain hyvää syntyy nimenomaan vuorovaikutuksessa ja sitoutuessamme muihin ihmisiin. Yhdessä voimme luoda tilaa uudelle, mielikuvituksekkaalle ja kokeellisemmalle tavalle elää ja olla. Oli kyllä aika naivia ajatella, että onni olisi ostettavissamme, kunhan joku muu vain toisi sen meille Suomeen.

Mikä siis tuottaa onnellisuutta ja tekee elämästä mielekästä tässä ajassa?

Oikeastaan haluaisin korvata onnellisuuden käsitteen ilolla. Onnellisuus on monimerkityksinen sana, joka kuitenkin lopulta palautuu aina tyytyväisyyteen. Elämme tällä hetkellä epävarmassa maailmassa, jossa joudumme jatkuvasti etsimään elämämme suuntaa ja uusia olemisen tapoja. Ilmastonmuutoksen keskellä meidän on tavoiteltava kestävämpää elämäntapaa ilman vakiintuneita käytäntöjä, joita vasten voisimme peilata tekemistämme. Tästä seuraa helposti tunne, että elämä on jonkinlaista jatkuvaa kamppailua. Sen myöntäminen, että elämä on kamppailu ei kuitenkaan ole kauhea asia, jos emme joudu kamppailemaan yksin. Vaikka myönnämme, että elämä on vaikeaa, saamme siitä huolimatta tuntea syvää iloa, joka kumpuaa siitä, voimme kamppailla yhdessä muiden kanssa. Saamme tarttua toimeen ja alkaa elää tulevaisuudessa nyt. Näin voimme lopettaa onnellisuuden saapumisen odottamisen.

Se, että olemme suuressa yhteiskunnallisessa siirtymävaiheessa, on tällä hetkellä lähes ainoa varma asia, mitä meillä on. Meistä itsestämme riippuu, millainen tämä matka on. Loppupistettä ei ole näköpiirissä, emmekä tule tavoittamaan sitä elinaikanamme. Kun ainoana järkevänä päämääränä on ekologisesti kestävä ja oikeudenmukaisempi elämäntapa, velvollisuutemme on kokeilla tehdä asioita toisin. Kukaan ei tarkalleen tiedä, miten tavoite saavutetaan, mutta matkasta kannattaa ottaa jaettu, jopa karnevalistinen ilo irti. Uskon, että meidän on kollektiivisesti tärkeää sisäistää ajatus siitä, että meidän ei tarvitse pelastaa koko maailmaa ennen kuin voimme iloita ja kokea oman elämämme merkitykselliseksi.

Pandemia on osoittanut, että pyyteetön toisten ihmisten ja yhteisen hyvän eteen toimiminen lisää tyytyväisyyttä. Elämän mielekkyys syntyy suhteessa toisiin ihmisiin. X-sukupolvi ja sitä nuoremmat sukupolvet ovat tottuneet ajattelemaan, että meillä on yksilöinä ylhäältä annettu ja loputon oikeus niihin asioihin, joita olemme saaneet ja saavuttaneet. Kun empatia lisääntyy, alamme vähitellen ymmärtää, että vapaus ja hyvinvointi ovat loppujen lopuksi relatiivisia juttuja.

Monet toiveet ja uhkakuvat joiden ajattelimme toteutuvan joskus tulevaisuudessa ovat lävähtäneet eteemme kaikessa kauneudessaan ja hirveydessään. Olemme huomattavasti parempia kuvittelemaan romahduksia ja uhkakuvia. Oikeastaan 1950-60-lukujen jälkeen uusia toivottuja tulevaisuuksia ei juuri ole syntynyt. Scifi on muuttunut dystooppiseksi ja utopiakirjallisuus hävinnyt kokonaan.

Kun asioita, joita pitkään ajattelimme voivamme tehdä joskus tulevaisuudessa, voikin tehdä nyt, eikä oikeita vastauksia ole, joutavat megatrendit romukoppaan. Yhteiskunnalliset rakenteet ovat murroksessa, tai oikeastaan muuttuneet irrelevanteiksi aikamme suurten kysymysten edessä. Meidän on hyväksyttävä se, etteivät muutokset tapahdu yhdessä yössä, emmekä esimerkiksi heti huomenna pääse iloitsemaan siitä, että päästöt putosivat nollaan. Ratkaisuja etsiessämme joudumme kokeilemaan uusia asioita. Kun heittäytyy mukaan matkalle ja on valmis päästämään irti sekä luopumaan myös jostakin saavutetusta edusta yhteisen hyvän vuoksi, tulevat seuraavat 20 vuotta olemaan helpompia.

Palataan vielä toivoon, mistä sitä voisi ammentaa?

Olen tullut allergiseksi myös toivon käsitteelle. Toivosta puhumiseen liittyy nimittäin herkästi passiivinen asenne. Toivotaan, että asiat ratkeaisivat ja menisivät parempaan suuntaan itsestään sen sijaan, että asioiden eteen toimittaisiin aktiivisesti. Toivon sijaan tarvitsemme uskoa, joka edellyttää toivon yli menevää sitoutumista asioihin. Se on meidän kaikkien oikeus ja velvollisuus.

Muutokset koskettavat kaikkia ja kaikkea. Ihmisen perustarpeet säilyvät kuitenkin pitkälti ennallaan. Miten ajattelet asumisen muuttuvan tulevaisuudessa?

Asuminen on yksi isoimmista yksittäisistä murroksessa olevista asioista. Kaikki muutokset liittyvät siihen. Perheen, sukupuolten, elämän maantieteen, ja työn muutokset sekä oikeudenmukaisuuden ja ilmastokriisin kaltaiset kysymykset liittyvät kaikki kotiin. Nykyajan asunnot eivät oikein sovellu nykyajan elämään varsinkaan siinä vaiheessa, kun asumisen vallankumous radikaalimmin konkretisoituu.

Pandemian myötä esimerkiksi etätyö on tullut jäädäkseen ja asunnoilta vaaditaan siksi entistä enemmän mukautuvuutta. Ihmiset ovat yhä useammin kaksi- tai monipaikkaisia. Mökillä tehdään töitä yhtä hyvin kuin kaupunkikodissakin. En osaa kunnolla edes visioida, millaisia nykyajan elämäntapaan vastaavat asunnot voisivat olla, koska ne vaikuttavat olevan niin kaukana nykyisestä. Toimivassa asunnossa tulisi kuitenkin jokaisella seinällä olla aukko, joka johtaa viereiseen tilaan. Tämä mahdollistaisi loputtoman muuntelemisen. Näin makkarista voisi helposti tehdä juhlatilan yhtä hyvin kuin työhuoneen. Suunnittelijoiden ratkaistavaksi jää se, millaiset innovaatiot mahdollistavat tilojen luontevan jakamisen ja sen, miten perheen kaltaiset yksiköt voivat asua eri puolilla Suomea mahdollisimman joustavasti.

Kannustalo Lato 101, kuva: Kannustalo